11.12.2011

Matkalla Borneoon

Pitkään suunnittelemani matka on nyt siinä vaiheessa, että tämä viesti tulee Malesian pääkaupungin Kuala Lumpurin lentoasemalta, jossa olen odottamassa lentoa Kota Kinabaluun. Olen osallistumassa kansainväliselle partiotyyppiselle leirille Paparin alueella Sabahissa. Pyrin tätäkin kautta välittämään tunnelmia paikan päältä mikäli vain langaton verkko on lupausten mukaan käytettävissä.

26.11.2011

Matkaan varustautuminen

Jokainen meistä toimii luonteelleen ominaisella tavalla kuinka varustautuu matkaa varten. Tällä kertaa omaan valmistautumiseeni vaikuttaa myös pienoisohjelman testaus. Latasin nimittäin Packing Pro nimisen app'in ja olen luonut sille matkatavaraluettelon.

Luettelosta tulikin erittäin yksityiskohtainen, melkein liiankin. Ohjelmassa on valmiit tarvikeluettelot ryhmiteltyinä, mutta siihen on helppo lisätä puuttuvat. Mikäli haluaa olla perfektionisti pakkaamisessa niin jokaiselle tavaralle voi kertoa painon jolloin ohjelma laskee myös pakaasin kokonaispainon. Riittävän tarkka kalavaaka ajaa saman asian, tosin nykyään myydään myös käteviä matkalaukkuvaakojakin. Halvimmat voi saada noin 10 eurolla.

Olen yrittänyt selvittää sähköpostilla Malesian suurlähetystöstä tullimuodollisuuksista mutta vaikuttaa siltä että siellä pitää käydä henkilökohtaisesti. Vajaa kaksi viikkoa on aikaa asian hoitamiseen. Vaihtoehtoisesti voin joutua maksamaan tullia mukanani olevista tavaroista.

13.11.2011

Uusi matkalaukku

Tässä menneellä viikolla tulin käyneeksi matkalukkumyymälässä ja havaitsin erikoistarjouksen poistuvasta Cavalierin laukusta. Siinä oli juuri ne ominaisuudet joita matkalaukulta toivon ja kun se oli kaiken lisäksi viimeisenä kappaleena erittäin edullinen, niin ostin sen. Kooltaan se on kookkaampi kuin musta laukkuni. Englanninkielellä tätä tyyppiä kutsutaan nimellä trolley bag, eli niitä perässä vedettäviä, joissa on sisäänmenevä teleskooppinen kahva.

Matkalaukun valintakriteereihini kuuluu muunmuassa seuraavat seikat:
  • riittävän vankkatekoiset pyörät
  • laajennettavuus vetoketjulla
  • lukittavuus
  • teleskooppikahvan rakenne
  • kunnolliset sivukahvat
  • säilytystaskut
  • sidontamekanismi
  • laukun pehmeys (kova menee helpommin rikki)
Tämä laukku täytti kaikki kriteerini, joten olen tyytyväinen hankintaani. Tähän mahtuu myös kamerajalusta, jonka olen suunnitellut ottavani mukaan on tulevalle Borneon-matkalle, jotta minulla olisi mahdollisuus kuvata illan pimeydessä. Laukun väri on helposti erottuva punainen ja kun vielä kietaisen sen ympärille sateenkaareenvärisen hihnan, niin ei pitäisi olla vaikeuksia tunnistaa laukkua lentokenttien matkatavarahihnoilta.

17.10.2011

Uusi päivitys-app testissä

Muutama päivä sitten löysin Apple Storesta Bloggerin oman app'in jonka asensin Touchiini. Tämä on huomattavasti kätevämpi kuin aikaisempi ohjelma, joten se saa mennä. Tässä on kuvan lataus sisäänrakennettuna, joten senkin puolesta parempi.

Vaikka olenkin jo ehtinyt hankkia stylus-kynän niin silti kaipaan vielä langatonta rullattavaa sinihammas-näppäimistöä miellyttävämpään tietojen syöttöön. Pitänee pitää silmät auki josko sellainen tulisi jossain vastaan. Pieni ongelma noiden Bluetooth-tarvikkeiden kanssa on niiden suuri virrankäyttö, joten latausmahdollisuus pitää olla olemassa.

Tulentekoa ilman tikkuja / sytytintä

Discovery Channelilla seikkaileva Bear Grylls esittelee usein erilaisia tapoja tehdä tuli ilman normaaleja välineitä. Vaikkakaan nykypäivän matkailija melko harvoin ajautuu tilanteeseen, missä tuollaiset "extreme"-taidot tulevat kyseeseen on silti järkevää käsitellä niitäkin.

Kaikkein primitiivisin tapa lienee puutikun hankaaminen kovaa puualustaa vastaan, jolloin voi saada aikaan kytevää purua. Hieman kehittyneempi tapa on ns. tulipora, jossa jousipyssyn kaaren ja jousen avulla pyöritetään tikkua vinhaa vauhtia ympäri edestakaisin. Tikun alapään pitää olla kitkaa aiheuttavassa puunkolossa ja yläpäätä tuetaan pienemmällä kovapuisella palalla. Tässäkin yritys on saada aikaan kytevää purua, joka varovasti siirretään helposti syttyviin sytykkeisiin ja varovasti puhalletaan liekki eloon.

Yksi toimiva tapa on myös magneesiumpalan ja kipinäraudan kuljettaminen mukana. Puukolla vuollaan pikkusormen paksuinen kasa magneesiumlastuja ja kipinäraudalla sekä puukolla aikaansaadaan kipinät, jotka sytyttävät magneesiumin. Tätä tapaa olin menestykellä kokeilemassa eilen ja vaikka sytykkeet olivatkin aavistuksen kosteita, niin kyllä tuli syttyi. Ongelma oli, että ei ollut tietämystä kuinka paljon lastuja tarvittiin. Harjoittelemalla kuitenkin tämänkin taidon oppii.

Välineitä saa hyvinvarustetuista retkeilytarvikemyymälöistä. Tulen ottamaan magnesiumpalan mukaani joulukuussa Borneon-leirille, vaikka siellä kuulemma on muitakin tulentekotapoja esittelyssä.

12.10.2011

Ensikokemuksia Airbnb:stä

Hiljattain aloittanut Airbnb tuo matkailijalle uuden tavan löytää joko kohtuuhintaisia ja/tai mielenkiintoisissa paikoissa sijaitsevia majoitusvaihtoehtoja. Kyseessä ei ole sohvasurffaus (CouchSurfing), joka on vastavuoroisuusperiaatteeseen perustuvaa ilmaista tai lähes ilmaista majoittumista, vaan tässä palvelussa majoittumisesta maksetaan paikan tarjoavan haluama korvaus sekä järjetelmän palvelumaksu.

Mikä sitten tekee Airbnb:stä sen arvoisen, että sille kannattaa tuhlata rivejä tässäkin blogissa? No, ensinnäkin sillä on suuret potentiaalit sekä matkustavien ihmisten määrässä, että tilapäistä tuloa haluavien suhteen. Toiseksi Airbnb tarjoaa majoituspaikkoja mitä moninaisimmissa hintaluokissa todella halvoista luxushintoihin asti. Kolmanneksi majoituspaikkojen sijainnit ovat erittäin vaihtelevia ja on mahdollisuus onnistua löytämään kenties parvekkeellinen asunto jonkin miellyttävän tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä tai peräti tapahtumapaikalta.

Airbnb:tä voisi verrata Bed and Breakfast-tyyppiseen majoittumiseen ja varmaan moni B&B-paikka tuleekin hyödyntämään tätä uutta järjestelmää paikkansa markkinoinnissa, mutta erojakin on. Airbnb:ssä majapaikan tarjoaja määrää palvelun laajuuden eli onko aamiaista, löytyykö WiFi, onko oma vessa/suihku, jne.

Henkilökohtaisesti en voi vielä luottaa Airbnb:n järjestelmään. Joulukuun Borneon-matkallani tarvitsen yhden yön majoituksen Kota Kinabalussa. Löysin Airbnb:stä kaksi potentiaalista kohdetta, mutta ensimmäinen tiedotti ettei hänen paikkansa ole auki joulukuussa vaikka järjestelmästä pystyi huoneen varaamaan silloin. Toisen paikan tarjoaja ei vaivautunut kuittaamaan varausta 24 tunnin kuluessa, jolloin varaus raukesi. Hyvää tässä on se, että Airbnb kuittasi kummallakin kerralla palauttavansa maksamani majoitushinnan takaisin. Sen verran varovainen olin kuitenkin, että hoidin maksut PayPal'in kautta, jotta luottokorttinumeroni ei välittyisi järjestelmään, jonka turvallisuudesta ei vielä ole takuuta.

Yhdysvaltalainen radioasema NPR uutisoi muutama viikko sitten, että amerikoissa tutkitaan mahdollisuutta vetää Airbnb oikeuteen, sillä he tarjoavat maksullista majoitusta paikoissa, joilla ei ole majoitustoiminnassa vaadittavia lupia. Tulevaisuus näyttää miten tässä käy.

19.9.2011

Hammaspyykille!

Tämänkertaisessa pohdinnassa ovat jokaisen matkailijan hygieniapakkaukseen oletettavasti kuuluvat hammasharja- ja tahna.

Kaupasta löytyy laaja valikoima erilaisia hammasharjoja ja -tahnoja erilaisiin makutottumuksiin, erilaisilla tehoaineilla sekä erilaisiin tarpeisiin. Löytyy mintun makuista tahnaa, tahnaa joka samalla valkaisee hampaat ja sitten on tahnaa tekohampaille. Harjojen kohdalla on sama tilanne: harjoja eri kovuusasteilla, monen muotoisilla varsilla ja päillä kuten eri muotoisilla harjaksilla.

Tilanne mutkistuu huomattavasti jos asettaa tarvikkeille poikkeavia vaatimuksia: osista koostuva tai taittuva varsi, normaalia pienempi hammastahnatuubi, toimiva säilytyskotelo. Näillä edellytyksillä on ollut melko vaikea löytää hyvää matkapakkausta hampaiden pesuun. Yksi tapa on ollut kysyä hotellista ns. matkahätäpakkausta, jossa on yleensä hammasharja ja pieni tahnatuubi. Lentokentiltä löytää joskus hyvinkin toimivia pakkauksia. Sellaisen voi joskus saada myös kannustuspalkintojen joukossa työpaikalla.


Omistan normaalien hammasharjojen ja -tahnatuubien lisäksi kolme erilaista matkapakkausta, joista yhdessä oli toimiva harjan varsi, mutta muuta hyvää siitä ei olekaan sanottavana, joten se lojuu jossain laatikon pohjalla. Muutaman vuoden olen kuljettanut mukanani kuvan keskimmäistä satsia, jossa on hyvä harja ja viikon reissuun juuri riittävä tahnatuubi säilytyskotelossa. Olen kehittynyt uudelleen täyttämään pienen tuubin isommasta, koska pienikokoisia tuubeja ei ole juuri tarjolla. Tänään ollessani ostoksilla Pasilan K-Pasaatissa näin sielllä Jordanin valmistaman matkapakkauksen (kuvassa vasemmalla). Siinä on taittuvavartinen hyvän tuntuinen harja ja teline hammasgeelitiivisteelle (äärimmäisenä vasemmalla), jota voi annostella toisessa sivussa olevalla annosteluvivulla. Kannen sisäpuolella on geelituubin sulkeva pehmeänoloinen tyyny. Kotelon alaosassa on myös muovinen hammastikku. Pakkauksessa tulee mukana vielä toinen geeliputki, jonka voi helposti laittaa tyhjentyneen tilalle pakkaukseen. Käytännön touhuun tämä pakkaus pääsee joulukuussa Borneon-matkallani.

14.8.2011

Lufthansa ottaa käyttöön maksun kortilla maksamisessa

Ruotsinkielinen Travelnews.se kertoo uutisessaan, että Lufthansa ottaa 5. syyskuuta käyttöön maksun asiakkailtaan, jotka maksavat matkan kortilla. Uutinen kertoo, että lentoyhtiölta saadun tiedon mukaan maksun voi välttää suoralla pankkisiirrolla, käteismaksulla tai maksamalla Lufthansan omalla kortilla.

Aluksi maksu koskisi matkoja, jotka alkavat Suomesta, Alankomaista ja Isosta Britanniasta. Marraskuun 2. päivä mukaan liittyisi matkat Saksasta, Sveitsistä ja Belgiasta riippumatta siitä mistä matka on ostettu. Yhteistä kaikille näille maille on, että ne eivät ole rajoittaneet lainsäädännössään maksuja kortin käytöstä.

Halutetessasi lukea alkuperäisen uutisen, klikkaa otsikkoa.

Neljä lentoyhtiötä oikeuteen Espanjassa

Tämän päivän Hufvudstadsbladet kertoo sivun 31 yläosan uutisessaan, että Travelnewsin mukaan Espanjan kuluttajajärjestö OCU vetää seuraavat neljä lentoyhtiötä oikeuteen: Ryanair, Spanair Vueling, Iberia ja Aireuropa. Järjestö haluaa tuomioistuimen ottavan kantaa menevätkö lentoyhtiöt liian pitkälle ehdoissaan ja maksuissaan.

Syytelista on 40 kohtaa pitkä sisältäen muunmuassa sen, että yhtiö ei kirjoita maihinnousukortteja ilman maksua, maksun matkatavaroiden kuljettamisesta sekä rajoituksen kuinka monta alle 18-vuotiasta voidaan ottaa samalle lennolle.

15.7.2011

Lomapäivän viettoa geokätköillen

Muutama vuosi sitten löysin itselleni uuden harrastuksen joka on tuonut matkailuuni lisää sisältöä. Nyt voin eri puolilla maapalloa etsiä toisten piiloittamia kätköjä ja siten löytää paikoille joista en muuten olisi ollut tietoinen. Näin on käynyt jo useampaan kertaan. Yksi sykähdyttävimpiä paikkoja löytyi El Sauzalin kylästä Teneriffalta, josta löytyi mitä miellyttävin pieni rinteeseen rakennettu puisto.

Vietin eilen lomapäivää Vanhankaupunginlahden alueella. Samalla kun seurasin elämää luonnossa etsin myös geokätköjä, joita löytyikin ihan mukavasti. Moni niistä oli piilotettu vaivaa nähden, eli piilottajalta oli mennyt aikaa kätkön piilon valmistamiseen.

Takaisintulomatkalla seurasin myös kevyenliikenteen sillan kupeessa kalastavia ihmisiä kuvaten heidän touhujaan. Lupasin laittaa kuvan heistä tänne, joten tässä se sitten on. Sen laatu on vain iPod-luokkaa, koska normaali digikamerani jäi matkasta. Kalaa tuli ainakin jokunen sinä aikana kun heidän touhujaan seurasin.

Suurin osa tästä blogilähetteestä on kirjoitettu myös samalla iPodilla. Kuvan sijoitin kyllä kannettavalla tietokoneellani.

3.7.2011

Blogin sähköpostipäivityksen testaus

Päätinpä näin sunnuntain aluksi...suoraan lämpöisestä sängystä...testata kuinka onnistuu päivittää tätä blogia paikasta jossa ei ole kuin mobiilisähköposti käytettävissä. En tiedä minkälaiset olosuhteet ovat vuoden lopussa Borneossa, mutta ensi kyselyjeni johdosta luulen että saatan joutua tekemään päivitykset tätä kautta mikäli tämä vain toimii. Kohta sen näkee :)

2.7.2011

Halvalla matkaamisesta

Vuonna 2010 julkaisi Roughguides.com taulukon, jossa kerrottiin kuinka monta päivää alhaisella budjetilla elävä reppumatkaaja selviäisi eri maissa. Taulukon ensimmäisenä eli siis halvimpana maana oli Intia, jossa reppumatkaaja selviäisi kokonaista 71 päivää jos käytössä oleva summa olisi USD 1000.

Matkailusivusto Matador Network julkaisi tänään maailmaa matkaavan Jed Pursesin omakohtaisia kokemuksia yrityksestä tarkistaa taulukon paikkansapitävyys. Kyseisessä artikkelissa on muutamia neuvoja, jotka kannattaa pistää mieleen vaikka ei matkustaisikaan minimibudjetilla:
  • Kannattaa kuunnella muiden kokemuksia ja kirjata ne muistiin. Siten voi löytää kohteisiin, jotka voivat olla mielenkiintoisempia ja halvempiakin kuin matkaoppaiden suosittelemat paikat.
  • Päiväkohtainen käyttövarabudjetti auttaa pitämään reissun talouden suunnitelluissa raameissa. Jed oli jakanut päiväkohtaiset menot kolmeen osa-alueeseen: yöpymis-, paikalliset matkustus- ja ruokailukulut. Minulle henkilökohtaisesti keskimmäinen osa-alue olisi pääsymaksut ja siihen verrattavat kulut.
  • Jed löysi halvimmaksi ja usein myös maukkaimmaksi tavaksi ruokailla katukeittiöt. Kun ajattelee Intiaa ja muita Kaukoidän maita, niin se lienee varteenotettava vaihtoehto. Länsimaisessa kulttuurissa katukokkaaminen on paljon vähähisempää johtuen varmasti omalta osaltaan tiukemmasta elintarvikelainsäädännöstä, mutta muitakin syitä on.
  • Päivittäisestä käyttövarasta säästyneen osan Jed käytti matkakohteiden välisiin siirtymäkustannuksiin.
  • Isommissa kaupungeissa suositeltavaa on varata yöpyminen etukäteen ainakin ensimmäiseksi yöksi.

    Viimeisen 10-15 päivän aikana hän kertoi kadottaneensa kosketuksen päiväbudjettiinsa ja asui silloin hieman kalliimmin, käytti kävelemisen sijaan useammin julkista kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa. Jedin mielestä hän ei kokenut tällöin juuri mitään suurta eroa verrattuna tiukan budjetin päiviin.
  • 30.6.2011

    Matkailukarttaani

    Blogin päivittäminen iPodilla

    Tämä on ensimmäinen päivitys joka tapahtuu kokonaan muutamia viikkoja sitten hankkimani iPod Touch'in kautta. Samalla kun näin tulee tarkastettua lataamani ohjelman toimivuus tulee myös selväksi kuinka helppoa kirjoittaminen on virtuaalisen näppäimistön kautta.

    Laitteen oppaassa mainittiin että aikaa myöten oppii käyttämään kahta peukaloa kirjoittamiseen. Kokeilin sitä tänään, mutta pitäydyn ainakin vielä etusormen käytössä sen ollen selvästi toimivampaa. Ensinnäkin kirjoitan tätä vuoteessa selälläni maaten hieman vielä aamu-unisena jolloin peukalotekniikka vaatisi toisen kirjoitusasennon. Toiseksi etusormeni on sirompi ja näin paineleminen on tarkempaa kohdistuen oikeille kirjaimille vähentäen korjaustarvetta.

    Itse ohjelmalisäkkeen (app) toimivuuden näen vasta lähetettyäni tämän blogiini. Usko on vahva toimivuuden suhteen, vaikka skandimerkkien näkyvyydessä tässä lisäkkeessä olisi parannettavaa. Mikäli toimivuus on riittävää laatua lienee tämä ainoa tietokonelaite jonka otan mukaani seuraavalle ulkomaanmatkalleni. Ellen keksi käydä Virossa tai Ruotsissa niin kyseinen matka on suunnitteilla joulukuulle Borneoon Sabahiin.

    No, nyt tämä sitten lähtee blogiin. Tuloksen näkee sieltä suoraan.

    27.6.2011

    Punkkivaara!


    Elämme taas sitä osaa vuodesta jolloin luonnossa liikkuvan tulee olla tarkkana noiden viheliäisten puutiaisten eli punkkien suhteen. Vaikka tieteellisten tutkimusten perusteella on todettu että korkeintaan vain 25% punkeista kantaa bakteeria ja noin kaksi sadasta (2/100) punkista levittää borrelioosina tunnettua sairautta. Riski saada tartunta on näin ollen luokkaa 148/100 000.

    Koiraspunkki ja 24/6 paperiniitti.
    Puutiainen eli punkki on noin 1-5 mm:n kokoinen hyönteinen, joka imee verta ihmisestä. Pienemmät punkit ovat koiraita ja kookkaammat naaraita. Hyönteisen koko kasvaa imettyään verta sisäänsä. Veren imeminen sinänsä ei ole vaarallista, mutta joidenkin hyönteisten suolistossa elävä borreliabakteeri voi tällöin siirtyä ihmisen verenkiertoon aiheuttaen sairastuvuutta.

    Parasta on suojautua puremalta ja sen lisäksi tarkastaa iho ja hiuspohja mahdollisten punkkien varalta. Punkit suosivat karvoitusta ja niveltaipeita. Puremiskohta punoittaa ohimenevästi ja täten punkin puremaa ei välttämättä huomaa lainkaan. Itse tartunta oireilee synnyttäen puremakohdan ympärille punertavia renkaita, jotka ilmaantuvat noin viikon kuluttua puremasta. Tässä vaiheessa on syytä kääntyä lääkärin puoleen, jotta antibioottilääkitys saadaan nopeati aloitettua. Hoitamattomana borrelioosi saattaa aiheuttaa nivel- ja lihaskipuja sekä neurologisia tauteja.

    18.6.2011

    Sadesään selviytyjä

    Muutama viikko sitten kirjoitin aivan toisenlaisista ongelmista, mutta niinhän se vain on että ei aurinkoinen ja lämmin sää jatku ikuisuuden täällä Suomessa. Ajatteleva matkailija teki viisaati tänä aamuna kun otti sateenvarjon mukaan keskustassa käyntiin, sillä jossain vaiheessa vettä ryöppysi sen verran, että olisin ollut kuin uitettu koira kotiin tultuani.

    Ostin tuon sateenvarjon vuonna 2005 juuri ennen yleisurheilun MM-kisoja, joista muistuu mieleen ainakin, että saimme vettä taivaalta ajoittain ihan kauheasti. Työskentelin kisojen aikana vapaaehtoisena VIP-autonkuljettajana vieraani tullessa Mauritiukselta. Jossain vaiheessa hän kysyi minulta, että oliko järjestävä organisaatio hoitanut minulle sateenvarjon, se kun on iso...lähinnä golfvarjoa muistuttava, mutta syy kysymykselle oli kuitenkin siinä että se oli tarkasti Mauritiuksen lipun väreissä. Halusin piristää sadesäätä värikkäällä sateenvarjolla, jonka alla pysyisi kuivana ja niinpä ostin melko halvan mutta kookkaan varjon.

    Matkailijalle sadesää tuo ylimääräistä päänvaivaa, sillä eihän sitä kukaan tahdo ehdoin tahdoin kastua läpimäräksi, varsinkin jos on suunnitellut shoppailevansa juuri sadepäivänä. Vaikka pääsisinkin vettä valuvana sisälle jonnekin putiikkiin, niin tuskinpa vierailustani oltaisiin kovin mielissään. Siispä mukana pitää olla jonkinlainen sadesuoja. Voihan sen toki ostaa määränpäästäkin ja jättää sinne reissun lopussa välttääkseen ylimääräisen painon, mutta melko moni matkailija on hankkinut edeltäkäsin tarpeisiinsa soveltuvan suojan.

    Jos katsoisimme yksinomaan sateenvarjoja niin valikoima on valtaisa. On eri kokoista ja väristä sateenvarjoa. Omassa kapsäkissäni kulkee pikkuinen useaan kertaan taittuva sateenvarjo jonka löysin muistaakseni Helsinki-Vantaan lentoaseman Tax-Free'stä. Varjolla on ikää jo muutama vuosi ja ihmeteltävän hyvässä kunnossa se onkin säilynyt, niillä kun on tapana viottua kenties vain yhden voimakkaan tuulenpuuskan johdosta. Sateenvarjoakin kevyemmän sadesuojan saa kertakäyttöisestä läpinäkyvästä sadetakista, jota saattaa olla mahdollista käyttää useammankin kerran kunhan vain hoitaa sitä hyvin. Tuollainen kertakäyttösadetakki ei paina juuri mitään, mahtuu uskomattoman pieneen tilaan ja on myös halpa. Näiden lisäksi markkinoilla on useita eri mallisia sadeviittoja, joista usean alle mahtuu kantajan lisäksi reppu tai jopa rinkka.

    Jos vaikka onnistuisi pitämään hiukset ja ylävartalon kuivana, niin sade vaikuttaa myös jalkojen kautta matkailijan hyvinvointiin. Hyvät saappaat painavat paljon, joten en kuljeta niitä useinkaan mukanani. Näin ollen sadesäällä hyvät kengät ovat "kultaa kalliimmat". Kenkien pitäisi olla riitävän suojaavia, tiiviitä, mutta ennenkaikkea helposti kuivuvia ja valmistettu sellaisesta materiaalista joka kestää kastumisen. Mikäli mukana ei ole kuin sandaalit ja haluaisi pitää jalat kuivina, niin silloin on hyvä pitää mukana oikean kokoisia muovipusseja, joihin jalat työnnetään (mikäli käyttää sukkia, niin laittaa pussin niiden päälle) ennen kenkien päällelaittoa. Muovipussi estää jalkojen kastumisen ja sitä myötä mahdollisen vilustumisen.

    9.6.2011

    Lämpimällä muistettavaa

    Olemme Suomessakin saaneet viime päivinä nauttia kesän lämmöstä ja aurinkoisista päivitä. Moni muistaa aurinkolasien käytön mutta muistatko juoda tarpeeksi päivän aikana.

    Monesta eri tuutista olemme saaneet lukea ja kuulla, että aikuisen pitäisi saada nestettä 1-2 litraa ruoassa saadun nesteen lisäksi. Tämä koskee normaalia päivää, mutta liikunta ja ympäristön lämpö lisäävät nesteen tarvetta moninkertaiseksi.

    Kuvalähde: http://cenvironment.blogspot.com
    Olin ihmetyksestä äimänkäkenä kun muutama vuosi sitten juttelin erään nuoren miehen kanssa, jonka kesätyö oli palvella melojia melontakeskuksen pihalla. Aurinkovarjon alla oli lämpötila noussut ajoittain kovinkin korkealle ja tämä mies kertoi juoneensa vettä parhaimmillaan jopa lähes 11 litraa päivässä. Kuvitelkaa ämpärillinen juomavettä päivässä! Hän kertoi, että pieni kulaus kerrallaan tuon määrän nauttimisessa ei ollut mitään ongelmaa.

    Ensi kuulemalta voisi ihmetellä että oliko hän terve, mutta tarkemmin ajateltuna voi vain ihailla kuinka järkevästi tuo nuori mies olikaan toiminut. Kun lämmössä suuri määrä nesteestä poistuu ihon välityksellä pääosin hikoilemisena, niin sen korvaaminen on ensiarvoisen tärkeätä.

    Saamme lukea aina silloin tällöin kuinka etelänmatkoilla monet lapset saavat päänsärkyä tai jopa pyörtyilevät ja usein se johtuu riittämättömästä nesteen ja suolojen saamisesta. Limua ja makeita juomia kyllä juodaan, mutta suolojen saanti jää vajaaksi. Paras juoma nestetarpeen ylläpitämiseen on puhdas vesi, jota monessa paikassa joudutaan ostamaan pullossa sillä vesijohtoveden käyttämistä ei voi kaikkialla suositella. Usean suomalaisen paikkakunnan vesijohtovesi on jopa pullovettä parempaa, joten rahaa ei kannata haaskata huonompaan pullotettuun veteen. Etelä-Afrikan matkallani Kapkaupungin vesi osoittautui myös oikein hyväksi vaikka sielläkin piti ostaa muutamia pulloja, joihin sitten laitoimme tuota vesijohtovettä.

    Suomalainen nauttii melko lailla kahvia (toiset vastaavasti teetä), mutta nestetasapainon ylläpitäjinä kummastakaan juomasta ei ole pienintäkään hyötyä, sillä ne lisäävät nesteen poistumista elimistöstä. Joten pidä huoli riittävästä nesteen saannista vaikka joisitkin paljon kahvia.

    Laukkuun on siis hyvä varata vaikka suolapähkinöitä ja itse pullotettua vesijohtovettä ja kun muistaa myös syödä normaalisti, niin kuumastakin kesäpäivästä selviää hienosti.

    31.5.2011

    Matkustavan tietotekniikka"lelu"

    Viime viikonloppuna hyödynsin aiemmin saamani lahjakortin ja käytin sen iPod Touch-soittimen maksuun. Olin jo pidempään kaivannut pienikokoista mutta käyttökelpoista laitetta matkalle mukaan otettavaksi. Kannettava tietokone, jolla tätä nyt kirjoitan on varustettu 17" näytöllä joten sen raahaaminen mukana ei ole järkevää kun matkalla yleensä ei tarvitse työskennellä. Silloin siro, nettiselaimella ja langattomilla ominaisuuksilla varustettu iPod on mitä mainioin matkakaveri. Pystyn sillä selaamaan nettiä, hoitamaan sähköpostit ja sosiaalisen median, tallentamaan kuvia, nauhoittamaan videota sekä kuuntelemaan valitsemaani musiikkia. Laitteeseen saa lisäksi asennettua pienoisohjelmia, joilla voin selata esimerkiksi Helsingin Sanomien nettiversiota, saada ajantasaista tietoa lennoista, junista ja busseista...kaikkea sitä mitä matkailija tarvitsee. Pystyn jopa maksamaan matkani nettipankkisovelluksella tuon härpäkkeen avulla. Ihan kelvollinen hankinta siis.

    24.5.2011

    Radio mukaan matkalle ?

    Missourin tuhoisan tornadon jälkimainingeissa on hyvä kirjoittaa pienikokoisen radion mukaanottamisesta matkoille. Ei toki jokaiselle, mutta jos se suuntautuu alueille, joissa äkilliset tuhoisat myrskyt ovat tavallisia, niin olisi sulaa hulluutta lähteä ilman pientä paristokäyttöistä FM-radiota.

    Omasta kokemuksestani tiedän kuinka merkityksellinen radio on silloin kun tornado uhkaa. Olin vuonna 1999 tutustumassa amerikkalaiseen partioleiriin Oshkoshissa, Wisconsinin osavaltiossa. Eräänä iltana taivas pimeni ja alkoi tuulla. Kävellessäni kohti telttaani kuulin leirin vartijoiden puhuvan tornadovaroituksesta ja niinpä kun saavuin teltalleni oli käynnissä evakuointi. Noin 30 000 lasta siirrettiin turvallisempaan paikkaan kun siihen vielä oli mahdollisuus. Leirin turvallisimmaksi rakennukseksi katsottiin lentokonehangaari. Leiriin jäi kuitenkin jokunen meitä ohjaajia. Silloin kaivoin esiin oman radioni ja laitoin sen yhdelle telttapöydälle ja keräännyimme (kaikki 7 suomalaista ja yksi britti) sen ääreen kuuntelemaan tornadon lähestymisestä kertovia uutisia.

    Keittiöteltan ulkopuolella oli pienikokoinen myrsky käynnissä. Jos katsoi taivaanrantaan niin koko se alue minkä siitä näki oli pelkkänä salamana ja vettä satoi sellaisia määriä etten ollut koskaan Suomessa moista kokenut. Tornado kulki onneksi kaupungin pohjoispuolelta noin 5 kilometrin päästä, mutta ilman radiota olisin minäkin joutunut lähtemään myrskyä pakoon. Radion mukanaolo ei ollut sattumaa vaan olin tietoisena mahdollisista tarpeista laittanut sen matkatavaroihini.

    Yhdysvalloissa on hankittavissa erikoinen NOAA Weather Radio; radiolaite, joka pitää sisällään erityisen säävaroitusjärjestelmän sen omine taajuuksineen. Laitteita on eri ominaisuuksin joista täydellisimmät antavat mahdollisuuden määritellä sen alueen millä itse on ja näin ollen voi rajata vain sille alueelle merkitykselliset hälytykset. Halvimmista malleista tuo puuttuu, mutta silti niistä löytyy tarpeelliset varoitussanomataajuudet. NOAA-radion hankkiminen on järkevää mikäli viipyy Yhdysvalloissa pidempään. Huomioitavaa on että nämä säähälytykset toimivat ainoastaan USA:ssa, muualla NOAA-radio on vain tavallinen FM/AM-radiolaite.

    23.5.2011

    Kestävän luontomatkailun pohdintaa Kalajoella

    Kalajoella pohditaan alkuviikosta, miten matkailun tarpeet ja luonnonsuojelun tavoitteet voisi sovittaa yhteen. Metsähallitus esittelee maanantaina 23.5. Kalajoella olevien viiden Natura 2000 -alueen hoitosuunnitelmaa. Näillä alueilla harjoitetaan paljon kaupungille merkittävää matkailua.

    Natura-alueiden hoitosuunnitelmaan  pääsee tutustutaan maanantaina iltapäivällä opastetulla retkellä Vihasniemessä. Illalla sitten suunnitelmaan tutustutaan Kalajoen kaupungintalolla sisätiloissa.

    Alueiden hoidossa keskeisiä teemoja ovat luonnonsuojelun ja kulttuuriperinnön suojelun sovittaminen yhteen alueiden muun käytön kanssa, erityisesti retkeilyn, matkailun ja virkistyskäytön kanssa. Näiden lisäksi tulee muu paikallinen luonnon käyttö, lähinnä metsästäminen ja marjastaminen, joka myös on otettava huomioon, sanoo projektipäällikkö Arja Halinen Metsähallituksesta Yleisradion uutisen mukaan.

    16.5.2011

    Minkälaisen kuvan jätän itsestäni?

    Vaikken olekaan tehnyt yhtään matkaa seuratakseni jääkiekkomaajoukkueen edesottamuksia, niin televisiokuvasta näkee hyvin, että tämä teemamatkailun osa on ollut hyvin edustettuna viime päivinä Leijonien voitettua kultaa Bratislavassa.

    Seurasin silmä kovana kuinka suomalainen fani käyttäytyi katsomossa ja olen kovin tyytyväinen siihen mitä näin. Kerrankin suomalainen osasi riemuita ja nauttia tilanteesta niin, että ei herättänyt pahastusta...mitä nyt kenties ruotsalaiskannattajien keskuudessa heidän omiensa jokseenkin hengettömän kolmannen erän esityksen vuoksi.

    Me kaikki jätämme itsestämme aina jonkinlaisen kuvan, jossa kuvastuu moni asia. Siksi meidän käyttäytymisellämme on suuri merkitys. Kovin usein suomalainen hankkii humalaisen törttöilijän leiman. Kaikki meistä ei kuitenkaan käyttäydy samalla tavalla vaan ovat sosiaalisia ja esimerkillisiä kansalaisia edustaen maatamme oikella ylpeydellä ja omanarvontunnolla mutta samalla arvostaen muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Tällaista käyttäytymistä arvostan korkealle.

    8.5.2011

    Tuulella vesisähköä El Hierrolla

    Lukiessani tänään uutisia Teneriffalta ja sen lähisaarilta tuli eteeni uutinen, joka vaikuttaa ekologiseltakin kannalta hyvin mielenkiintoiselta. El Hierron saari on käymisen arvoinen paikka rikkaan ja monipuolisen kasvillisuuden vuoksi. Sen lisäksi saari ei ole mikään massavaelluskohde, joten siellä kohtaa aitoa elämää eikä vain turisteja varten valjastettuja hotellikomplekseja. Saaressa on melko suuret vesivarannot, jotka ovat olleet tiedossa ainakin 1400-luvulta lähtien, sillä Kolumbus täytti siellä vesisäiliönsä ennen matkojaan Karibialle (vaikka luulikin tulleensa Intiaan).

    Saaren noin 10 000 asukasta ovat viimeiset 30 vuotta eläneet dieselgeneraattorien tuottaman sähkön turvin. Uusi ajatus on rakentaa tuuligeneraattoreita tuottamaan sähköä saareen sekä myös pumppuasemalle joka pumppaisi vettä vuoren rinteen alaosan säiliöstä yläosan säiliöön josta vesi syöksyisi sitten turbiinien kautta alas tuottaen sähköä silloin kun tuulta ei olisi tarpeeksi. Normaaliolosuhteissa viisi kookasta tuulivoimalaa hoitaisi pääosan saaren sähköntarpeen tyydyttämisessä. Näin säästettäisiin yli 6000 tonnia dieselöljyä vuodessa. Viisaat ovat laskeneet että saari on vuoteen 2015 mennessä 100% omavarainen energiantuotannossa.

    1.5.2011

    Vastuunalaisesta matkailusta

    Liityttyäni tänään kansainväliseen ekoturismiyhdistykseen (TIES) päätin kirjoittaa lisää mitä ekoturismi minulle merkitsee. Kuten jo ihan blogini alkuaikoina kirjoitin tämä asia on tullut minulle tärkeämmäksi tässä viime vuosien aikana. Moni täällä jo esille ottamani asia on myös omalta osaltaan auttamassa tekemään järkeviä ja vastuuntuntoisia valintoja.

    Siinä vaiheessa kun perheemme päätti luopua henkilöauton ylläpidosta olemme kiinnittäneet enemmän huomiota matkustamiseen julkisilla kulkuneuvoilla. Kaikkialle ei kuitenkaan pääse sähköjunalla, joten siinä vaiheessa on tehtävä päätös millä tavoin matkustamme. Vaikka ulkomaanmatkailu onkin harrasteemme niin emme suinpäin lentele miettimättä toimiemme vaikutuksia.

    Siirtyminen oman auton käytöstä julkisiin kulkuneuvoihin vaatii enemmän matkaajalta, mutta samalla se myös antaakin paljon. Pitää ottaa selvää aikatauluista ja niiden sopivuudesta omiin suunnitelmiin, mikä tuo mukanaan että omat aikataulut eivät ole alkuunkaan enään niin kiireisiä kuin silloin kun riitti vain hypätä autoon ja hurauttaa matkoihinsa. Toinen hyvin positiivinen asia on että aiemmin kuljettajana toimineena olen nyt perillä virkeämpi kuin jos olisin ollut auton ratissa tunti toisensa jälkeen. Lisäksi minun ei tarvitse huolehtia tankkaamisesta, huollosta, vakuutuksista, renkaidenvaihdosta, kulumisen mukanaan tuomasta arvonmenetyksestä ja muista autoilijan "mielipuuhista".

    Henkilökohtaisesti arvostan paljon enemmän aitoa elämää kuin kiiltäväksi poleerattua ulkopintaa, joten oma valintani on usein alhainen majoitustaso, joka samalla kun rasittaa vähemmän kukkaron nyörejä on myös eettisesti kauaskantoisempaa. Etenkin jos se samalla tukee jonkun paikallisen yrittäjän toimintaa. Suuret ketjut, ei pelkästään majoituspuolella vaan muuallakin, selviävät kyllä mutta paikalliselle pienyrittäjälle yksikin uusi asiakas saattaa olla ratkaiseva tekijä hänen mahdollisuuksissaan tarjota autenttista ja henkilökohtaista palvelua, jossa matkailija kokee saavansa muutakin kuin tilaamansa hyödykkeen.

    Vastuunalaiseen matkailuun liittyy paljon myyttejä, jotka lähemmin tarkasteltuna osoittautuvat monesti paikkaansapitämättömiksi. Sinun ja minun ei tarvitse uhrata laadusta valitessamme palvelun toimittajaa, sillä hyvin monet korkein ekologisin perustein toimivista paikoista tarjoavat laadukkaita palveluja. Eikä kyseessä ole mikään vain reppumatkalaisille sopiva tapa matkailla. Moni mieltää että heidän täytyy mennä viidakkoon tai sademetsiin kun tosiasia on että juuri ne paikat tarjoavat biodiversiteettiä ajatellen mitä monimuotoisimmat mahdollisuudet luonnon seuraamiseen. Pikemminkin pitäisi sanoa, että saa tutustua näihin paikkoihin. Jokainen meistä ei kuitenkaan ole kiinnostunut luonnosta, mutta pystyy silti toimimaan vastuunalaisesti oman kiinnostusalueensa puitteissa.

    25.4.2011

    Viinitilamatkailu


     

    Olen kaukana asiantuntijasta viinien suhteen, mutta muutamilla viinitiloilla olen silti vieraillut. Minulle ne vierailut ovat olleet paikallaan yleistiedon lisäämisessä ja kauniiden maisemien katsomisessa. Etelä-Afrikan matkalla ikäänkuin kuului asiaan ottaa selvää paikallisesta viininviljelystä jotta kuva maasta muodostuisi oikeanlaiseksi. Viinitarhat sijaitsevat siellä seuduilla, joita voi yleissilmäyksellä sanoa harmoonisen kauniiksi. Istutukset kiipeilevät loivilla vuorenrinteillä värittäen ne miellyttävän vihreiksi. Useilla tiloilla on monisatavuotinen historia ja niinpä vierailu on samalla kurkistus menneeseen.

    Viininviljelyn mahtimaita ovat pitkään olleet Euroopan maat Ranska, Saksa, Espanja ja Italia, mutta nykyään viiniä viljellään suuressa määrin myös Yhdysvalloissa, Australiassa, jo mainitussa Etelä-Afrikassa sekä Chilessä. Näiden lisäksi on vielä useita maita, jotka ovat kehittämässä viinitellisuuttaan. Viinikasvin vaatimat ilmastolliset olosuhteet ovat miellyttäviä myös ihmiselle ja näin ollen matkaan voi ympätä muutakin kuin vain viinitilalla vierailuja.

    Ellei itsellä ole mahdollisuutta etsiä tietoja niin viinitiloille järjestetään matkoja Suomestakin. Muutamat teemamatkoihin erikoistuneet matkatoimistot järjestävät niitä samoin kuin viinikulttuuria edistävät yhdistykset, mutta vierailuja pystyy sisällyttämään tavallisen seuramatkan ohjelmaankin kun vain on aktiivinen ja kysyy asiasta. Toki edellytyksenä on että lähiseudulta löytyy viinitila tai -tiloja. Oma-aloitteinen vierailukaan ei yleensä vaadi mitään suuria järjestelyitä. Etelä-Afrikassa riitti yksi puhelu selvittämään kaiken tarpeellisen ja kun Internetistä löytää ajo-ohjeet tilalle, niin tuollaisen vierailun tekeminen ei vaatinut mitään erikoisosaamista. Vierailuun kuuluu yleensä jonkinlainen tilan yleisesittely ja mahdollisuus vierailla tiloissa joissa viinin valmistuksen eri vaiheet tapahtuvat. Lähes kaikkialla on mahdollisuus myös maisteluun kyseisen tilan tuotoksista pientä korvausta vastaan. Tässä yhteydessä lienee paikallaan muistaa kuitenkin että seurueesta löytyy ajokuntoinen kuski paluumatkalle mikäli ollaan liikkeellä omalla kyydillä.

    24.4.2011

    Teemamatkat

    Niinkuin nimikin sanoo kyse on jonkun mielenkiintoisen aiheen ympärille rakennetusta matkasta. Se voi olla täysin itse koostettu Internetin avulla tai sitten ostettu valmiina pakettina, sillä teemamatkoja myyvät ainakin suurimmat tai puhtaasti niihin erikoistuneet matkatoimistot. Aiheita on niin monta kuin on matkustajaakin, mutta hyvin suosittuja ovat muun muassa urheilumatkailu, oli kyseessä sitten urheilija tai penkkiurheilija, maa- ja viinitilamatkailu, johonkin tiettyyn osaan maapalloa suuntautuvat luontomatkat, linna- ja majakkamatkat sekä kalastus-, sukellus-, vaellus- ja muut harrastematkat. Pitkälle listalle voisi lisätä vielä arvokkaina pidetyt exclusive-tyyliset juna- tai laivamatkat.

    Tunnen ikäiseni miehen Karin, joka matkustelee eri puolille maailmaa seuraamaan suuria urheilutapahtumia. Viimeksi hän kävi Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa, mutta hänen listalleen mahtuu niin jalkapallon, jääkiekon kuin rugbyn ja monen, monen muun lajin suurkisat. Olen myös keskustellut henkilön kanssa joka oli hankkinut valmismatkan Rovos Railille, maailman arvokkaimmaksi sanottuun junaan...jostain syystä sekin Etelä-Afrikassa (on yksi minun ehdottomia suosikkimaitani). FST5 näytti juuri muutama tunti sitten tanskalaisen dokumentin juuri tuon junan matkasta. Puitteet ovat upeat ja vaihtelevat. On luonnon-kauneutta, luxusta itse junassa, mutta matkaan mahtuu myöskin maan toisia kasvoja hökkelikaupunkien muodossa.

    Hyväkuntoisille ihmisille järjestetään eri puolilla maailmaa retkiä joko vaeltaen, pyöräillen, ratsastaen, meloen ja muillakin liikkumismuodoilla. Yhteistä useille näistä on että yöpyminen tapahtuu monesti teltoissa tai muuten primitiivisissä oloissa, joten reissuun lähtijältä odotetaan tietynlaista asennetta, jotta pystyy nauttimaan matkan tarjoamista kokemuksista eikä keskittymään toissijaisiin asioihin, kuten että ei kenties pääse suihkuun useampaan päivään. Internetistä näitä retkiä kannattaa etsiä ainakin hakusanalla trekking.

    Mikäli junamatkailu kiinnostaa niin tässä muutamia mahdollisia kohteita: jo mainittu Rovos Rail sekä sen kilpailija The Blue Train Etelä-Afrikassa, Orient Express Euroopassa, Trans-Siperian rautatie, California Zephyr Chicagosta San Franciscoon tai Hiram Bingham-juna Perussa. Näille kaikille on yhteistä jonkinlainen glamour matkailijoiden keskuudessa.

    Luontomatkailusta kiinnostuneet vierailevat esimerkiksi Indonesian sademetsissä olevilla puihin rakennetuilla kulkuväylillä, Brasilian Amazonasilla, Ulurulla (Ayers Rockilla) sekä Suurella Koralliriutalla Australiassa tai Alaskan mahtavilla erämailla. Mahdollista on tietysti suunnata jonnekin Tyynen valtameren saarille tai mädäntyneeltä kananmunalta haiseville kuumille lähteille Yellowstonen kansallispuistoon, maailman ensimmäiseen sellaiseen, mutta myös Pohjois-Suomen talven arktinen pimeys revontulineen on kokemisen arvoista. Pingviineitä löytää muualtakin kuin vain Etelämantereelta ja valaita pääsee seuraamaan niin pohjoisilla kuin eteläisilläkin merialueilla sekä siinä välissä.

    Tiesittekö että Isossa Britanniassa on satoja kilometrejä veneilykelpoisia kanavia? Näillä jo kauan sitten valmistuneilla kanavilla liikutaan ns. narrowboat-veneillä, joita on eri kokoluokissa aina parin kolmen ihmisen veneestä isommankin perheen majoittavaan veneeseen. Pienellä opastuksella lähes kuka tahansa voi ohjata tuollaista venettä menestyksellisesti. Yksi brittiläisen kanavarakentamisen helmiä on Thomas Telfordin suunnittelema yli 200 vuotias Pontcysyllte Aqueduct. Heikkohermoista veneenkuljettajaa saattaisi alkaa huimaamaan sillä liikkuessa.

    Hieman enemmän extreme-tyyppisiä harrastuksia omaava saattaa löytää itsensä sukeltamasta Thaimaasta, Punaiselta mereltä tai Karibialta. Jos sukellus ei kuitenkaan ole se minun lajini, niin Pohjois Carolinan osavaltion Outer Banksilla pääsee harrastamaan riippuliitoa valtavan hyvissä olosuhteissa (tiedän omasta kokemuksestani), varjoliitoa on tarjolla muunmuassa Kapkaupungissa, Murrumbatemanissa Australiassa tai vaikkapa 46 paikassa Ruotsissa. Hakusana paragliding avaa ovet siihen harrastukseen.

    Edellä mainittu on vain jonkinlainen "pintaraapaisu" siitä tarjonnasta mitä teemamatkaa suunnittelevalla on käsillä kun pääsee hyödyntämään Internetin lähes ehtymättömältä tuntuvaa resurssipankkia. Ei ole järkevää lähteä ruotimaan tätä kovin syvältä sillä loppu ei olisi näköpiirissä.

    22.4.2011

    Muutoksia nesteiden kuljetuksessa käsimatkatavaroissa

    29.4.2011 tapahtuu muutos EU:n ulkopuolisilta lentoasemilta ja lentokoneesta verottomana ostettujen yli 100ml suuruisten määrien nesteitä, aerosolia ja geeliä kuljetuksessa. Kun näiden tax-free tavaroiden ottaminen mukaan jatkolennoille käsimatkatavarana oli aiemmin kielletty, niin jatkossa se tulee mahdolliseksi tietyin edellytyksin. Näiden nesteiden tulee olla turvapakattuja, mikä merkitsee että ne on myymälässä tai koneessa pakattu sinetöityyn läpinäkyvään muovikassiin tai -pussiin, jossa on ostoskuitti näkyvillä. Osa tax-free -ostoksista joudutaan ottamaan satunnaisanalysointiin.

    Muutokset koskevat vain lähtökenttien tax-free -myymälöistä ostettuja nesteitä. Muita koskevat vielä vanhat säädökset eikä vielä ole varmuutta kaikkien EU-maiden käytännöistä, joten jatkossa on hyvä tarkistaa asia lentoyhtiöltä tai matkanjärjestäjiltä.

    Lisätietoa Helsinki-Vantan lentokentän nettisivuilta:
    Tiedote muutoksesta
    Koneen vaihtoon liittyvä ohjeistus

    Miten välttää ryöstetyksi tuleminen?

    Tämän kirjoitelman tarkoituksena ei ole antaa mitään takuuvarmoja ohjeita vaan ennemminkin kertoa omiin ja toisten kokemuksiin perustuvia asioita, jotka muistamalla voi vähentää tilanteita, joissa tuloksena voisi olla ryöstetyksi joutuminen.

    A. Älä juo liikaa
    Jos nyt yleensäkään käytät alkoholia matkustellessasi, niin mieti ainakin minkälaisia määriä nautit ja missä tilanteissa. Eläinmaailmassa sairas, heikko ja vahingoittunut eläin on helppo kohde petoeläimille. Öisessä kaupungissa vaaniva ihmispeto ei käyttäydy millään lailla poikkeavasti. Harkitse siis mahdollisuutta olla vesiselvä.

    B. Älä näytä rikkaalta
    Maapallolla on paikkoja, joissa sulautuminen muiden kadulla liikkuvien joukkoon takaa turvallisuutta. Päinvastainen silmätikuksi tekeytyminen eli lähinnä tietoinen varakkuuden osoitus voi laukaista sinuun kohdistuvia ryöstötoimia. Vältä siis arvokkaiden kellojen ja korujen julkista käyttöä, kalliilla autolla ajamista ja kaikkea muutakin joka voi kertoa muille että sinulla on paljon rahaa mukanasi (niin ei todellisuudessa kuitenkaan tarvitse olla).

    C. Varo lapsia
    Tämä varoitus koskee lähinnä maita, joissa on suuria eroja ihmisten hyvinvoinnissa. Esimerkkeinä voi pitää Brasiliaa ja Keniaa.

    Harva normaali lapsi lähestyy sinua vihamielisin aikein, mutta isojen kaupunkien köyhät lapset poikkeavat tästä. He ovat huonojen esimerkkien sekä katuelämän kovettamia ja koska heillä ei ole juuri mitään menetettävää, niin he voivat olla erittäin vaarallisia. Monesti lapset toimivat ryhmänä. Vältä  huonosti valaistuja alueita etenkin jos olet yksin. Julkisilla paikoilla, joilla liikkuu paljon muitakin on huomattavasti turvallisempaa.

    D. Tunnista huumehörhöt
    Luonnossa petoeläimet tarkkailevat huomiota herättämättä mahdollisia saaliseläimiään. Ihmiselämässä toisia seuraavat ovat monesti huumeiden käyttäjiä, jotka syyllistyvät usein moninaisiin rikoksiin...ryöstöihinkin. Huumehörhö ei kuitenkaan yllä esimerkiksi leijonan kykyyn tarkkailussa ja heidät onkin helppo havaita, edellyttäen että itse on tarkalla päällä.

    Havaitttuasi sinua tarkkailevan henkilön kohdista katseesi tai videokamerasi häneen ja hän jonkin ajan kuluttua vaihtaa kohdetta tultuaan tulokseen että et ole sovelias saalis.

    E. Käyttäydy määrätietoisesti
    Yksi järkevimpiä tapoja välttää seuratuksi tuleminen on käyttäytyä luonnollisesti mutta samalla erittäin määrätietoisesti. Siten vähennät oman itsesi kiinnostavuutta ja todennäköisesti saat olla rauhassa. Tämä sivuaa kohtaa B, jossa tulisi välttää näyttämädtä henkilöltä, jolla voisi olla jotain ryöstettävää. Jos valittavissa on selvästi heikompi "saalis" kuin määrätietoisesti käyttäytyvä, niin luonnonlakien mukaan heikompi joutuu saaliiksi.

    F. Kannata kotijoukkuetta
    Pitkään vieraassa paikassa asuva tekee usein viisaasti, jos hankkii jotain paikkakunnan urheilujoukkueen väreihin sopivaa (vaikka ei kannattaisikaan itse joukkuetta). Helppoa tämä toki on heille joilla on autenttinen mieltymys kotijoukkeeseen. Urheilun seuraamiseen on nykyään pesiytynyt myös hyvin fanaattisia kannattajia, jotka saattavat aiheuttaa sinulle vaaraa, mikäli ymmärtävät väärin aikeesi ja mielenkiintosi. Urheilutapahtumissa on muutenkin järkevää pitää mukanaan mahdollisimman vähän arvokasta tavaraa.

    G. Laita arvokkaat tavarat odottamattomiin paikkoihin
    Hotellihuoneisiin murtautuvat ovat monesti jo tekohetkellä niin hermostuneita, että sieppaavat nopeasti mukaansa helpoimmin käsillä olevia tavaroita. Jos siis joudut jättämään arvotavaraa huoneeseesi, niin älä jätä sitä oven lähelle. Hyviä paikkoja kannettavalle tietokoneelle tai jalokiville voisi olla sängyn alla tai esimerkiksi kaukana ovesta olevassa vaatekaapissa vaatepinon alla.

    H. Seuraa uutisia ja kuuntele paikallisia
    Luomalla hyvät suhteet paikallisiin voit saada tärkeätä tietoa olosuhteista joissa olet. Vaikka paikalliset saattavat monesti käyttäytyä ylisuojelevastikin, niin heillä on kuitenkin jo pidemmän ajan kokemusta asumisesta / liikkumisesta tietyillä alueilla ja on järkevää kuunnella mitä heillä on sanottavaa, etenkin jos joku vaivautuu kadulle kertomaan asiaansa sinulle.

    Kaikki ongelmatilanteet eivät johdu johdetuista ja suunnitelluista tapahtumista vaan osa on hyvinkin inspiraation tulosta. Voit vähentää todennäköisyyttä osua paikalle, jossa voisi tapahtua jotain ikävää seuraamalla uutisia, lukemalla lehtiä ja pitämällä muutenkin korvat avoinna kulkiessasi. Tämä toki edellyttää edes auttavaa kielitaitoa, mutta vinkkejä voi saada myös muutenkin seuraamalla ympäristöä.

    I. Käytä järkeäsi valitessasi taksia
    Ulkomailla, jossa et osaa kieltä on turvallisinta tilata taksi puhelimella, vaikka voikin olla vaikeaa löytää henkilö auttamaan sinua siinä. Toiseksi paras vaihtoehto on ottaa ohiajava taksi "lennosta". Paikalla odottelevan auton valitseminen saattaa kasvattaa riskiä ongelmiin joutumisesta.

    Ulkomaisilla lentokentillä on monenlaista kyydin tarjoajaa, mutta turvallisinta on valita suoraan ammattilainen ja toivottavasti säädöksiä noudattava autoilija mikäli tarjolla on esimerkiksi selvästi erottuva järjestetty taksitolppa ja useampia autoja. Epämääräiseltä vaikuttavaa, merkitsemätöntä autoa ajavaa kyydin tarjoajaa on syytä välttää. Teet myös viisaasti mikäli et mene autoon jossa on jo joku tuntematon toinen matkustaja.

    10.4.2011

    CNN: New Yorkin JFK-kentällä turvallisuuspuutteita

    Uutiskanava CNN julkaisi tänä aamuna nettisivuillaan joidenkin viranomaisten ja erään senaattorin huolestumisen John F. Kennedyn nimeä kantavan lentokentän turvallisuudesta. Kentälle ja siltä pois matkustajia kuljettava automaattinen ilman kuljettajaa toimiva AirTrain -junalinja nähdään turvallisuuspuutteena, koska junalla pääsee ilman turvatarkastuksia lentokenttälle muunmuassa sellaisen terminaalin alle, josta toimii esimerkiksi Israelin kansallinen lentoyhtiö El Al. Monet paikalliset poliisit näkevät tämän mahdollisena aseiden salakuljetusreittinä.

    Asiasta on erilaisia näkökantoja, sillä New Yorkin lentokenttien turvallisuudesta vastaava Port Authority ei näe AirTrain-linjaa turvallisuuskömmähdyksenä. Selvityksiä tehdään kuitenkin ja niistä keskustellaan ensi kuussa pidettävässä seurantapalaverissa.

    Lisää asiasta CNN:n uutissivustolta. Itse AirTrain-järjestelmän toiminnasta kertoo JFK:n lentokentän omat sivut.

    8.4.2011

    Matador Network

    Maailman suurimmaksi itsenäiseksi matkailulehdeksi itseään tituleeraava Matador Network on lähde moniin amerikkalaisvaikutteisiin matkailuartikkeleihin ja videopätkiin. Kuten jenkkien uutislähetyksetkin, niin nämäkin sivut tarjoavat kovin lyhyitä katkelmia mielenkiintoisista asioista, mutta tässä tapauksessa se on vain hyväksi, jotta saa pidettyä yllä mahdollisesti pinnan alla loimottavaa matkailukuumetta.

    Monipuolisuudesta ei sivustoa voi moittia. Sieltä löytyy paljon kaikenlaista...etenkin jos lukee itseänsä jossain määrin etreme-matkailijaksi, mutta kyllä sieltä löytyy mielenkiintoista luettavaa myös enemmän tavalliselle matkaajallekin. Ilman englanninkielen osaamista voi olla vaikeaa navigoida haluamillensa sivuille ja nauttia tarjonnan laajuudesta. Jos se kuitenkin on hallussa, niin voisi vaikka aloittaa naapurimaamme Ruotsin pohjoisosassa olevalta puuhotellilta, vilkaista mitä viikon aikana voi tehdä Cook-saarilla, hankkia ideoita amatöörien myrskyn metsästykseen ja sitten kun on kunnolla aikaa niin syventyä Australian matkailuun.

    Ja jos matkakuume on saanut valtoihinsa, niin ei muuta kuin vain innolla selaamaan muitakin sivuston sivuja.

    Edellä olevat linkit avautuvat uusiin sivuihin / välilehtiin.

    31.3.2011

    Aikaerorasitus (jet lag)

    Mikäli maapallon ympärillä avaruudessa olisi useampia meidän aurinkomme kaltaisia ja samoin toimivia taivaankappaleita, jotka kaikki "sammuisivat" iltaisin samaan aikaan, niin silloin matkailu toisiin maihin olisi huomattavasti toisenlaista. Kun tilanne ei kuitenkaan ole noin, niin nopeasti pitkiä matkoja tekevää vaivaa maapallon pyörimisestä johtuva aikaerorasitus.

    Maapallon on jaettu 24:ään aikavyöhykkeeseen. Ne johtavat tilanteeseen että paikallinen aika eri puolilla maapalloa on sellainen, että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla. Näin ollen lentomatkailun aikakaudella joudumme pitkän itä- tai länsisuuntaisen matkan jälkeen sopeutumaan tilanteeseen, jossa aurinko kohteessa ei ole tahdissa sen päivän pituuden kanssa johon elimistömme on tottunut, vaan joko ilta tulee yllättävän aikaisin tai päivä jatkuu kirkkaana vielä silloinkin kun kroppa jo kaipaisi yöpuulle. Tällainen meno johtaa erilaisiin oireisiin: unettomuuteen, väsymykseen, henkisen ja fyysisen vireystilan laskuun, ärtyisyyteen, muistihäiriöihin, vastsakipuihin ja päänsärkyyn.

    Kaikki eivät kuitenkaan reagoi samalla lailla, vaan toiset selviävät aikaero-rasituksesta helpommin. On kuitenkin olemassa asioita, jotka helpottavat jokaisen (lähes poikkeuksetta) kokemia oireita. Amerikkalainen MedicineNet-sivusto listaa muun muassa seuraavat toimenpiteet:
    • pidä itsesi hyvässä fyysisessä kunnossa.
    • lepää tarpeeksi ennen matkaa välttämällä viimehetken kiireitä.
    • vältä alkoholin ja kahvin (lue: kofeiinin) käyttöä muutamana päivänä ennen matkaa, sen aikana ja pariin vuorokauteen matkakohteessa.
    • juo runsaasti vettä, erityisesti lennon aikana.
    • jos mahdollista niin jaa pitkä matka etappeihin. Päivän viettäminen puolivälissä helpottaa sopeutumista.
    • aloita sopeutuminen uuteen aikavyöhykkeseen pikku hiljaa jo muutamia viikkoja aikaisemmin kotona, joko aikaistamalla tai myöhentämällä nukkumaanmenoa.
    • käytä matkalla miellyttäviä vaatteita ja kenkiä huomioiden matkakohteen olosuhteet.
    • yritä sopeutua paikalliseen aikaan mahdollisimman pian. Mikäli viivyt kaukokohteessa kuitenkin vain muutaman päivän, saattaa olla parempi yrittää olla sopeutumatta.

    19.3.2011

    Kansainvälinen ajokortti (IDP)

    IDP=International Driving Permit

    Kansainvälinen ajokortti on maailman suurimmille kielille tehty käännös haltijan varsinaisesta ajokortista. Sitä koskevat kansainväliset tieliikennesäädökset, jotka määrittelevät mm. sen ulkonäön ja sisällön. Korttia on kahta eri tyyppiä:
    • Geneven vuoden 1949 tieliikennesopimuksen mukainen kortti, joka on voimassa yhden (1) vuoden
    • Wienin vuoden 1968 tieliikennesopimuksen mukainen kortti, joka on voimassa maksimissaan kolme (3) vuotta.
    Suomessa kansainvälisen ajokortin kirjoitusoikeus on myönnetty Autoliitolle, mutta kortit on leimautettava poliisilla ennen luovuttamista hakijalle. Autoliitolla onkin hyvät Internet-sivut, joista löytää helposti haluamansa tiedon kansainvälisestä ajokortista. Eri maiden käytännöt poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon, joten kaikki variaatiot ovat käytössä. Joku maa ei hyväksy lainkaan IDP-korttia, jotkut kelpuuttavat vain yhden tyypin kun eräille maille kelpaa kummatkin. Joissakin maissa EU-mallinen ajokortti kelpaa, mutta kansainvälistä suositellaan.

    Oma kokemukseni kansainvälisestä ajokortista rajoittuu matkaan Etelä-Afrikkaan. Koska ajokorttini on suomalainen, eikä EU-mallinen, niin siksi kansainvälisen hankinta tuli ajankohtaiseksi. Selvisin kuitenkin kaikesta suomalaisen ajokortin avulla, mutta kansainvälinen kortti toi lisäturvaa, sillä en voinut olla varma että jos minut pysäytettäisiin, niin hyväksyisikö paikallinen poliisi pelkän suomalaisen ajokortin.

    18.3.2011

    Autonvuokraus

    Moni meistä haluaa liikkua matkakohteessa tai sen ulkopuolella ja silloin tulee esille tarve vuokrata jokin kulkupeli ellei tyydy taksin käyttämiseen. Lyhyille matkoille sopii hyvin polkupyörä, mikäli vain olosuhteet ja oma kunto sen sallivat. Tiedän omasta kokemuksesta, että pyöräily 40 asteen helteessä onnistuu hyvin, vaikkakin vaatii kunnolliset ruoka- ja juomatankkaukset. Siinä lämmössä vettä kuluu uskomattomia määriä tai ainakin pitäisi kulua.

    Pidemmille matkoille moottorikäyttöisen kulkuneuvon vuokraaminen tulee kysymykseen. Mopon tai skootterin saa yleensä helposti alle eikä sen käyttäminen vaadi suurtakaan kokemusta verrattuna moottoripyörään ja autoon, jotka yleensä vaativat soveltuvan ajokortin. Keskityn tässä kuvaamaan pääosin auton vuokraukseen liittyviä asioita vaikka suurelta osin sama koskee myös mootoripyörää.

    Auton vuokrauksen voi suorittaa jo kotona ennen matkaa joko matkatoimiston, autovuokraamoketjun toimiston tai internetin kautta. Kahdessa ensimmäisessä tilanteessa saat, maksettuasi vuokrahinnan ennakkoon, ajoneuvon noutamiseen tarkoitetun voucherin, jonka avulla noudat haluamasi ajopelin suunnittelemastasi paikasta. Mahdolliset lisävakuutukset voi hoitaa myös ennakolta tai lisätä vasta paikan päällä. Internet-tilauksesta saat jonkinlaisen tositteen, jonka esittämällä varaus löytyy järjestelmästä. Auton saa myös vuokrattua paikan päällä ottamalla yhteyttä jonkun paikallisen vuokraamoyrittäjän edustajaan. Heitä löytyy suurimmista hotelleista sekä erillisistä vuokraamoista.

    Kaikissa auton ja moottoripyörän vuokraamiseen liittyvissä tilanteissa tarvitset kuitenkin ajokortin lisäksi luottokortin, myös silloin kun olet hoitanut maksut etukäteen. Luottokortin avulla varmistat vuokraamolle, että ajoneuvolle mahdollisesti aiheutetuille vaurioille löytyy maksaja. Ilman luottokorttia vuokraus tyssää joko kokonaan tai joudut maksamaan suuren panttisumman käteisellä. Vuokraus tyssää monesti myös tapauksessa että ajokortin haltijan ikä on liian alhainen, sillä monet vuokraamot edellyttävät vähintään 21 vuoden ikää. Oman säväyksensä tuovat maat, joissa edellytetään kansainvälistä ajokorttia. Siitä tulee aikanaan oma juttunsa.

    Itse vuokra-autoja on useita eri kokoluokkia, joista jokainen haluava löytää mieleisensä. Niitä on sekä manuaali- että automaattivaihteisina. Yhdysvalloissa suurin osa lienee automaattivaihteisia kun taas Euroopassa arvostetaan manuaali-vaihteita. Etelä-Afrikan matkalla valitsimme automaattivaihteisen koska ajatus oli, että vasemmanpuoleisessa liikenteessä on paras pystyä keskittymään puhtaasti ajamiseen ja muun liikenteen havaitsemiseen.

    Auton voi vuokrata kansallisesta tai kansainvälisestä vuokraamoketjusta sekä yksityisiltä autovuokraamoilta. On jokaisen oma päätös minkä valinnan tekee. Joissakin maissa on tarjolla myös jo parhaimmat päivänsä nähneitä vuokra-autoja. Tutustu aina huolella mistä maksat ja mitä palveluita vuokrauspakettiin kuuluu.

    Tässä vielä linkki Google-hakuun Autovuokraamo

    15.3.2011

    Matkasuunnitteluni kulmakiviä

    Vaikka käsitteillä improvisointi ja extempore onkin vankka merkitys elämässäni, niin en silti tunne olevani ajopuu, joka elää ainostaan ja vain yrittäen selvitä eteen tulevista haasteista ilman suunnitelmia tapahtumasta toiseen ajautuen. Matkailu on kolahtanut sen verran kovaa, että mielelläni suunnittelen tulevia matkoja, joidenkin jäädessä kenties vain päiväunien tasolle, toisten toteutuessa. Etelä-Afrikan matkastani on kohta viisi vuotta, mutta sen suunnittelu ylsi kyllä kohdallani jonkinmoiseen ennätykseen, sillä imin tietoa kuin kuiva sieni sadepisaroita.

    Tiedonhankinta perustui muutamaan perusasiaan, nimittäin matkailumessuihin, tuttavilta haalittuihin esitteisiin ja karttoihin sekä Internetin monipuoliseen tarjontaan, josta melko pian suodattui pois pelkät mainos- ja hupisivut. Vein suunnittelua eteenpäin pitämällä kirjaa mielenkiintoisista kohteista, harrastusmahdollisuuksista (vaikka matkakaverini ei ollutkaan yhtä innostunut kaikista löytämistäni extreme-voittoisista ideoista) ja monesta muusta asiasta. Tarkoitus oli saada matkan perusasiat kuntoon hyvissä ajoin, jotta aikaa jäisi puhtaaseen ideointiin aiitä mitä tehdä paikan päällä. Näin ollen matkareitin valinta, majoitusmuoto ja -paikka sekä auton vuokraus hoidettiin alta pois melko aikaisessa vaiheessa.

    Tarkoitukseni ei ole kertoa tässä matkan kokemuksia uusiksi. Halukkaat voivat lukea niistä oikean reunan linkin kautta. Lentomatkoista jäi päälimmäiseksi mieleen kaksi asiaa: vaihtoaikaa on hyvä olla tarpeeksi sekä saapuminen illalla perille on monin verroin parempi kuin saapua aamulla koneessa huonosti nukutun yön jälkeen. Etelä-Afrikka on samalla aikavyöhykkeellä, joten aikaerorasitusta (jet lag) matka ei aikaansaanut mutta pitkillä itä-länsi -suuntaisilla matkoilla se tulee kuitenkin ottaa huomioon suunnitelmia tehtäessä, sillä sitä voi lievittää aloittamalla hyvissä ajoin aikaeroon sopeuttamisen. Säätilasta saa hyviä tietoja helposti Internetin kautta samoin kuin tietoja matkavaluutan hankkimisesta kun matkustaa eroalueen ulkopuolelle. Kohteen turvallisuudesta saa kuvan ulkoasiainministeriön matkustustiedotteista.

    Jokaisella maalla lienee omia erikoisuuksia, joista on hyvä olla tietoinen. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ei voi maksaa polttoaineostoksia luottokortilla vaan ainostaan käteisellä. Näistä asioista saa tietoa muun muassa matkatoimistoista, mutta taitava netin käyttäjä löytää ne myös Internetistä. Tosin jos ei tiedä mitä etsiä, niin on tutkittava paljon eri sivustoja, jotta nuo poikkeavat tilanteet löytyvät.

    12.3.2011

    Varautuminen katastrofiin

    Moni tyrmäisi ajatuksen katastrofiin valmistautumisesta mahdottomana ja näinhän asia monesti onkin. Luonnonmullistuksia voi olla todella vaikea tai mahdoton ennustaa, mutta jotain on silti tehtävissä. Me Suomessa asuvat saamme elää yhdellä maankuoren stabiileimmista osista. Täällä ei ole odotettavissa todella voimakkaita maanjäristyksiä, pyörremyrskyjä, tulivuoren purkauksia, tsunamia, laajoja metsäpaloja tai muita luonnon ääriolosuhteita. Samoin ei ole monessa paikassa maailmalla kuten olemme viime päivien tilanteesta Japanissa saaneet oppia. Koska meillä ei ole tarvetta elää jatkuvassa valmiudessa, niin liikkuessamme luonnon tuhoille alttiimmissa paikoissa emme välttämättä ymmärrä tai tiedä miten toimia jos joutuisimme keskelle katastrofitilannetta.

    Oma henkilökohtainen kokemuksenikaan ei ole juuri mistään kotoisin. Kenties vakavin tapahtuma osui kohdalleni kesällä 1999 vieraillessani Yhdysvalloissa partioleirillä. Silloin saimme kokea läheltä, vain muutaman kilometrin päästä sivuuttaneen tornadon voimia. Niitä on vaikea kuvailla koska vertailukohtia ei löydä Suomesta. Jo pelkästään salamointi oli jotain massiivista, koko näkökentän kattavaa. Ei vain salama siellä, toinen täällä, vaan jatkuvaa salamointia koko sillä osalla horisonttia minkä yhdellä silmäyksellä kykeni näkemään. Kun siihen vielä lisätään voimakas tuuli ja kaatosade, niin voitte kuvitella, että telttaleirissä ei ollut mitkään herkulliset oltavat.

    Lieneekö onnistuneen matkasuunnitellun tulosta, mutta olin ottanut mukaani pienikokoisen FM-radion, jonka avulla saimme siihen osaan leiriä, jossa me suomalaiset asustimme, riittävästi informaatiota myrskyn liikkeistä, jotta pystyimme toimimaan oikein. 23000 lasta vietiin suojaan hyvissä ajoin ja leiriin jäi vain muutamia ohjaajia. Kun sitten selvisi, että myrskyn keskus meni leirin ohi, niin tehtäväksemme jäi vain huolehtia märkien telttojen tyhjentämisestä vedestä ja muusta vastaavasta. Ilman radion tuomaa apua olisimme mekin joutuneet hakeutumaan tilapäissuojaan.

    Mainitsin tuossa äsken sanan, jota ei pidä unohtaa, nimittäin matkasuunnittelun. Hyvä suunnittelu on osa valmistautumista, samoin tarpeenmukaisten varusteiden mukaan ottaminen / paikalta hankkiminen, sillä ei ole välttämättä järkevää viedä kaikkea mukanaan täältä. Suomesta ei esimerkiksi taida onnistua löytämään NOAA-sääradiota, joka on Yhdysvalloissa mitä järkevin matkatavara, etenkin jos viettää paljon aikaa ulkoilmassa. Hyväksi on myös selvittää etukäteen mahdollisia matkaan vaikuttavia tekijöitä kohteesta. Siitä on apua matkatavaralistan teossa kuin myös paikan päällä paikallisten kanssa kommunikoinnissa. Eräällä matkalla Pohjois-Carolinassa olimme saapuneet majapaikkaamme ja hotellihuoneessa pistin ensimmäiseksi television sääkanavan auki, jolloin selvisi että olemme tornadovaroitusalueella. Seuraavaksi meninkin sitten kuistille juttelemaan muiden samaan paikkaan majoittuneiden kanssa saadakseni selville missä päin on lähin yleisösuoja jos pitäisi lähteä myrskyä pakoon. Se oli automaattinen reaktio koska turistina minulla ei ollut mitään tietoa mihin suuntaan olisi järkevintä paeta.

    Internet on hyvä paikka tarpeellisen tiedon selvittämiseen ja laitankin tähän muutamia linkkejä, pääosin amerikkalaisille sivuille, joissa kerrotaan miten toimia ennen katastrofia, sen aikana sekä sen jälkeen. Niitä soveltamalla voi taatusti lisätä omaa osaamistaan yllättävissä tilanteissa, joita ei kohtaa omassa maassamme.

    FEMA: Are You Ready
    the Disaster Center: Guide
    Geology.com: Earthquake Safety Tips

    11.3.2011

    Ulkoministeriön matkailijapalvelut

    Tämänpäiväinen valitettava maanjäristys Japanin rannikolla ja sitä seurannut tsunami toivat jälleen esiin ulkoministeriön huolen alueella olevista suomalaisista; ei vain matkailijoista vaan myös muistakin.

    Ulkoministeriöllä on palveluita ja toiminteita, joista matkailijan tulisi olla tietoinen:
    • Matkustustiedotteet, joissa eri maiden riskeistä ja tilanteista annetaan lyhyt kuvaus.
    • Matkustusilmoitus, jolla matkailija ilmoittaa ministeriön järjestelmään tiedot itsestään ja suunnitelmistaan, jotta hätätilanteissa viranomaiset voisivat olla yhteydessä asianomaiseen.
    • Vinkkejä turvalliseen matkaan
    • Tietoa matkustusasiakirjoista
    • Edustustojen palvelut matkailijalle
    • Konsulipalvelut
    • Erinäisiä lomakkeita ja muuta tarpeellista tietoa
    Itselläni on voimassa oleva tilaus Etelä-Afrikan matkustustiedotteista. Se merkitsee, että aina kun uusi tiedote julkaistaan tulee se automaattisesti myös kännykkääni. Suosittelen... niin matkustustiedotteiden tilausta, matkustusilmoituksen tekemistä kuin Etelä-Afrikkaakin.

    7.3.2011

    Etolan pienet pullot

    Talviloman jälkeinen ensimmäinen työpäivä on takana ja kotimatkalla pysähdyin paikallisessa Etolassa katsastamassa heidän matkailuun sopivien pikkuisten muovipullojensa koot ja hinnat.

    Vain kaksi pulloa tulee kyseeseen: pienempi 50ml hinnaltaan 1,00€ ja 100ml pullo, jonka hinta on 1,10€. Lisäkorkkeja on saatavissa hintaan 0,10€ ja 0,40€, joista jälkimmäinen on vanhojen shampoopullojen tyyppinen kavennetulla aukolla ja hatulla varustettu korkki. Tarkista kuitenkin pullon alkuperäisen korkin tiiviys, sillä pullojen materiaali on pe-muovi, joten kovin tiiviitä pulloja on turha odottaa, mutta mikäli niihin ei kohdistu kovaa puristusta, niin kyllä niissä neste säilyy sisällä.

    Kuvassa 50ml:n pullo ja tulitikkuaski kertomassa pullon koon.

    5.3.2011

    Lentomatkailun matkatavarasäädöksistä

    Eilinen sähköposti ompelutarvikepakkauksen kuljettamisesta loi minulle aasinsilan seuraavaan aiheeseen; nimittäin mitä saa kuljettaa lennolla ja missä.

    Lentomatkustamisen yleistyttyä on myös sen turvallisuuteen panostettu enemmän. Asian kiristymiseen on vaikuttanut myös lentoturvallisuutta uhkaava väkivalta. Vuoden 2001 syyskuun 1. päivänä Yhdysvalloissa koettujen terrori-iskujen sekä muutamien viime vuosien yritysten jälkeen lentoliikenteen turvatoimia on kiristetty rajusti. Se mikä joskus oli sallittua ei välttämättä ole sitä nykyään. Kaikki lentokoneeseen lastattava tarkastetaan tätä nykyä hyvin tarkasti. Vääränlainen tarvike matkatavaroissa aikaansaa helpoimmillaan jonkun minuutin viivästyksen ja tarvikkeen menetyksen, mutta pahimmillaan voi johtaa lennolta poistamiseen tai jopa vieläkin dramaattisempiin toimenpiteisiin. Leikinlaskua turvallisuusasioissa ei myöskään katsota hyvällä. Harkitsematon lause saattaa merkitä lausujalle aikamoisia kustannuksia.

    Omakohtaisesti olen vain kerran joutunut kokemaan kun hallussani olleet pienet taitettavat sakset on lähetetty tuhottavaksi turvatarkastuspisteestä. Se tapahtui Yhdysvalloissa Atlantan lentokentällä matkalla kohti Eurooppaa vain muutaman vuoden noiden alussa mainitsimieni terrori-iskujen jälkeen. Menomatkalla olin pakannut sakset ruumaan menevään matkalaukkuun, mutta tuolloin ne olivat jääneet käsimatkatavaraan. Helsinki-Vantaalla olen eräällä matkalla joutunut näyttämään tarkastajille Skype-käyttöön tarkoitetun mikrofonin, koska sen rakenteissa oli jotain terävää. Sain kuitenkin pitää mikrofonin. Isäni joutui kerran luovuttamaan pois silmälasien ruuvien kiristämiseen tarkoittamansa pienen ruuvimeisselin. Muita tapahtumia ei minulle tai läheisilleni ole tapahtunut.

    Tässä olisi ihan turha lähteä luettelemaan eri tarvikkeita ja kuinka niitä saa kuljettaa lennolla. Tyydyn toteamaan vain, että moni tavara jää kokonaan lentokoneesta pois, toisia saa kuljettaa vain ruumassa, jotakin vain taskussa (ei edes käsimatkatavaroissa). Selvitä hyvissä ajoin joko lentoyhtiön kautta tai suoraan viranomaisilta, mikäli olet ottamassa matkaan tarvikkeen, jota ei löydy jäljempänä olevilta nettisivuilta/dokumenteista. Pitää muistaa että eri mailla on erilaisia käytäntöjä.

    Pääosassa EU:n sisällä tapahtuvista reittilennoista yhden matkalaukun paino voi olla maksimissaan 32kg, mutta 23kg:n jälkeen menee ylipainomaksua. Poikkeuksena on Ryanair, joka soveltaa maksua ruumaan menevistäkin matkalaukuista eikä vain ylipainosta. Heillä on 15kg tai 20kg:n maksuluokat. Lomalennoilla painoraja on yleisesti 20kg. Lisäksi lentoyhtiöillä on erilaisia rajoja matkatavaran koon suhteen koskien sekä käsimatkatavaraa että ruumaan sijoitettavaa ns. kirjattua matkatavaraa (checked package). Niitäkin olisi turhaa kerätä tähän omaksi taulukokseen, joten tässä joitakin linkkejä eri yhtiöiden matkatavaratietosivuille:

    4.3.2011

    Ompelutarvikepakkauksen kuljetus käsimatkatavaroissa

    Sain sähköpostiini vastauksen Ilmailuhallinnon turvayksiköltä. Viestissä sanotaan sanatarkasti näin:
    "Mikäli ompelutarvikepakkauksen sisältämät yksittäiset neulat, sakset tai muut terävät esineet eivät ole yli 6 cm mittaisia, voidaan se kuljettaa käsimatkatavaroissa. Saksien terän pituus mitataan sarana kohdasta."

    Travel First Aid -pakkaus on siis kuljetettavissa käsimatkatavaroissa, koska siellä ei ole muuta terävää kuin lyhyitä ompeluneuloja, joiden pituus on 4 cm.

    Minimalistisia hygieniatuotteita


    Marraskuussa 2006 muuttuivat säädökset lentoliikenteessä ja sen jälkeen käsimatkatavaroissa sallittiin maksimissaan 1 litran vetoiseen läpinäkyvään pussiin pakatut nesteet ja voiteet edellyttäen että yksittäisen tuotteen määrä ei ylittänyt 100 ml. Tuon säädöksen muistaminen ei tuota suuria ongelmia nykyään. Ongelmia sen sijaan saattaa tuottaa, etenkin pelkän käsimatkatavaran kanssa lentävälle, että joitakin tuoteita on hyvin rajoitetusti saatavissa 100 ml:n tai sitä pienemmässä pakkauskoossa. Ellei suurempia pakkauksia ole mahdollista sijoittaa ruumaan menevään matkalaukkuun, niin pahimmassa tapauksessa voi joutua jättämään osan tavaroista pois. Nestemäisiä tuotteita kuten shampoota, suihkugeeliä tai nestesaippuaa pystyy hyvin pakkaamaan pieniin pulloihin, joita voi hankkia suoraan tai sitten hyödyntää kosmetiikka-alan näytepulloja. Aerosolipullojen kanssa voi helposti tulla ongelmia. Hiuslakkaa voi olla lähes mahdotonta löytää pienissä pulloissa. Partavaahdon kanssa vaikutti olevan samoin, mutta markkinoilta löytyy nykyään 75 ml kokoinen painepakkaus.

    Sain viime isänpäivänä lahjaksi kaksi pakkausta hyvin pieneen kokoon pakattua hygieniatuotetta. Saippuaa (paper soap) ja shampoota (paper shampoo) helppokäyttöisinä paperimaisina lehtinä. Talvilomani aluksi viime perjantaina hankin kaksi tuotetta lisää: body wash ja shaving paper. Kyseessä on vartavasten matkailijoita varten suunniteltu sarja tuotteita. Hankkimissani pakkauksissa on 30 lehteä tuotetta. Otetaan tarpeellinen määrä lehtiä käteen ja
    kostutetaan lehdet hieroen niitä käsissä. Parranajoon tarkoitettuja lehtiä hierotaan toisen käden sormella toisen käden kämmenen muodostaessa kupin.

    Tuotteiden kotelot sulkeutuvat hyvin ja ovat kooltaan niin pieniä ja kevyitä, että niitä kantaa mielellään mukanaan. Lisätietoa saat tuotteiden brittiläisiltä nettisivuilta. Suomessa niitä saa ainakin Heurekan myymälöistä Vantaalta ja Kampin keskuksesta. Jälkimmäisessä vaikuttaisi olevan myynnissä ainoastaan minulla nyt olevat neljä tuottetta, mutta sarjaan kuuluu myös pyykkipaperi ja antibakteerinen paperisaippua (Laundry Paper ja Anti-Bacterial Paper Soap).

    Saippuaa olin jo ehtinyt koekäyttää aikaisemmin kasvojen ja käsien pesuun ja viikonlopun aikana kokeilin saippuan lisäksi muita tuotteita seuraavin tuloksin:
    • Paper soap (vaaleanpunainen kotelo). Yksi lehti riittää kasvojen ja käsien pesuun kunhan huuhtelee kädet vasta hierottuaan hennon vaahdon kasvoihin ja käsiin ensin.
    • Paper shampoo (punainen kotelo). Lyhyihin hiuksiini riitti kaksi lehteä ja tulos oli miellyttävän puhtaan tuntuinen.
    • Body wash (vihreä kotelo). Käytin neljä lehteä, mutta vaahdon määrä ei ollut tarpeeksi riittävään pesuun.
    • Shaving paper (sininen kotelo). Käytin kaksi lehteä ja sain aikaan hennon vaahdon, joka riitti kahden vuorokauden ikäisen parransängen ajoon poskilta mutta leuan ajamiseen tarvittiin jo lisää lehtiä.

    Eilen aamulla sain sitten lahjaksi saman valmistajan Travel First Aid-pakkauksen. Se sisältää ensiapua monenlaiseen matkailijan eteen tulevaan tilanteeseen, sillä sieltä löytyy kahta eri tyyppistä laastaria, kertakäyttöinen kasvo- ja käsipyyhe, hyttyspyyhe, korvatulpat, pieni määrä Body Wash-saippuapaperia kuten myös pyykkipaperia, minigrip-pussi sekä ompelutarvikepakkaus. Kaikki pakattuna muodoltaan samanlaiseen mutta kooltaan isompaan koteloon. Tästä pakkauksesta ei ole tietoja valmistajan nettisivuilla, mutta Heurekan Vantaan myymälästä tuote löytyy.

    Pakkauksessa on lentokoneen symboli, mutta haluan selvittää onko ompelutarvikepakkaus sallittu käsimatkatavaroissa siihen kuuluvien ompeluneulojen vuoksi. Neuloja ei mainita kiellettyjen tavaroiden listalla, mutta se ei merkitse, että ne olisivat sallittuja.

    Pieniä tyhjiä pulloja löytää ainakin Etolan myymälöistä ellei kukaan tuttava satu olemaan Yves Rocherin asiakas. Heillä on pienikokoisia näytepulloja, jotka sopivat hyvin uusiotäytettäviksi.

    3.3.2011

    Matka-apteekki


    Huolellinenkaan ihminen ei voi varautua kaikkeen mitä matkan aikana voi sattua. Riittävän kattava matka-apteekki saattaa pelastaa loman tai tuoda muuten vain helpotusta tukalaan oloon reissussa. Mitä sitten pitäisi ottaa mukaan, jotta selviäisi?
    • Henkilökohtaiset lääkkeet. Niitä olisi hyvä olla ainakin viikon verran ylimääräistä. Eihän tästä ole kuin vuosi kun Eiyafjallajökull purkautui ja aiheutti monien ihmisten loma- ja muihin matkoihin suuria viivästyksiä. Tunnen yhden henkilön, joka joutui viettämään ylimääräisen viikon Kanariansaarilla kun lentoja ei tuhkan vuoksi lähtenyt. Säännöllisen lääkityksen käyttäjän tulee turvata lääkityksensä ja varmistaa se vielä ottamalla resepti mukaan. Reseptistä voi pyytää lääkäriltä myös englanninkielisen käännöksen mikäli epäilee siitä olevan hyötyä.
    • Särky- ja kuumelääkettä. Valittavaa riittää tässä kategoriassa. On olemassa pelkkiä särky- ja kuumelääkkeitä sekä tulehduskipulääkkeitä. Vaikuttavina aineina joko asetyylisalisyylihappo, ibuprofeeni, ketoprofeeni tai parasetamoli. Viimeksi mainittua ainetta sisältäviä lääkkeitä suositellaan otettavaksi mukaan tropiikkiin ja se sopii myös heille, joilla on asetyylisalisyyliallergia.
    • Maitohappobakteerivalmistetta. Ripulin ehkäisyyn ja oireiden hoitoon.
    • Ripulilääkettä. Imodium tai vastaava. Riittävästä nesteen saannista on kuitenkin huolehdittava ja tarvittaessa hakeuduttava hoitoon.
    • Kyypakkaus. Ensiavuksi käärmeen ja ampiaisen/mehiläisen pistoihin. Sisältää hydrokortisonia.
    • Digitaalinen kuumemittari. Nopea tapa selvittää onko lämpöä/kuumetta. Ei sisällä elohopeaa.

    Mahdollisesti myös:
    • Hydrokortisonivoide. Allergisen ihon hoitoon sekä myös auringon polttamalle iholle. Sopii lisäksi avuksi hyönteisten pistoon.

    Hyvä olisi pitää mukana myös pientä haavanhoitosettiä/ensiapupakkausta, jossa ainakin laastaria ja sidetarpeita. Haavan puhdistukseen käy puhdas juokseva vesi.

    1.3.2011

    Pakkaa viisaasti

    Muistan kouluajaltani tapauksen, jossa olimme lähdössä koulun kuoron kanssa Ruotsiin lauluturneelle. Linja-auto oli tullut pihaan ja kuorolaiset olivat laittaneet matkatavaroitaan auton peräpäässä olleeseen tavaratilaan, joka oli tullut täyteen, mutta vielä oli reilut kymmenen laukkua ilman paikkaa sekä jokunen projektori, jotka veimme naapurimaahan. Kun kukaan ei ottanut asiaa ratkaistaakseen päätin tehdä jotain. Aloitin tyhjentämällä koko tavaratilan ja menin itse sinne sisälle. Sen jälkeen pyysin ulkoa matkalaukut tietyssä järjestyksessä asettaen ne paikoilleen tavaratilaan. Kaikki laukut ja projektorit mahtuivat hyvin ja vielä olisi ollut tilaa lähes kymmenelle laukulle. Opin silloin mitä järkevä pakkaaminen merkitsee.

    Järkevä pakkaaminen ottaa huomioon tilan, tarpeen, pakattavat tavarat sekä kuljetustavan. Itse aloitan tekemällä listan hyvissä ajoin miettien mitä oikeastaan tarvitsen matkalla. Seuraavana tulee eteen matkalaukku, sen malli ja kunto. Käytin aiemmin kovia matkalaukkuja, mutta nyttemmin pääosin pehmeämpiä trolley-tyylisiä laukkuja. Viimeisin hankintani oli kesällä 2009 kun löysin sopivan hintaisen, mutta ennen kaikkea oikean tyyppisen laukun. Siinä on vetoketjulla toteutettu laajentamisosa, jotta paluumatkan tuomisetkin mahtuisivat laukkuun. Olin kokeillut muutama vuosi aikaisemmin Etelä-Afrikan matkallani vastaavanlaista lainalaukkua ja havainnut sen oikein toimivaksi.

    Listan tekemisessä on monta hyötyä. Ensinnäkin mitään tärkeää ei jää matkasta. Toiseksi listaan voi merkitä mahdolliset käyttämättömät ja vähän käytetyt tavarat, jotta niiden mukaanottamista voi myöhemmin pohtia. Kolmanneksi tulee tilanne jossa matkalaukku jää jonkun lentoaseman syövereihin eikä saavu samaan aikaan perille. Silloin on sisällön tietämisestä suuri hyöty. En enään lähde ulkomaanmatkalle ilman pakkauslistaa.

    Viisas pakkaus ottaa huomioon myös eri matkatavaroiden painon, sillä ylipainomaksuja ei ole mukava maksella. Olen ollut kerran muutaman sadan gramman päässä 20 kg:n painosta. Se tapahtui paluumatkalla Kapkaupungista. Muulloin matkalaukkuni on painanut 12-18 kg. Painoa voi pudottaa ottamalla mukaan pienempiä määriä tuotteita ja kevyemmissä pakkauksissa. En ota esimerkiksi nykyään mukaan kokonaista shampoopulloa vaan joko pullotan tarvitsemani määrän shampoota pienempään pulloon tai vaihdan kokonaan toisen tyyppiseen shampoohon. Markkinoilla on shampoota nykyään vieläkin kevyemmässä muodossa. Siitä olen tekemässä ihan oman juttunsa. Olen myös etsimässä riittävän hyvä laatuista pientä kiikaria ison lintukiikarini sijaan. Kameravarustukseen saa kulumaan monta kiloa ellei tyydy kompaktikameraan. Onneksi digitaalisuuden myötä markkinoilla on kelvollisia pienikokoisia kameroita joista silti löytyy monipuoliset toiminnot.

    Kevyt käsimatkatavara on luxusta (ellei sitten matkusta pelkästään sen voimin), mutta joitakin perusasioita tulee ottaa huomioon. Tärkeät matkustusdokumentit eivät saa joutua ruumaan menevään matkalaukkuun. Sama koskee elintärkeitä lääkkeitä. Matkalaukun myöhästyminen lentomatkalla johtaa lentoyhtiön korvausvelvollisuuteen, mutta se usein jää vain välttämättömien tarvikkeiden korvaamiseen. Mieti siis mitä ilman et selviä perillä ja laita ne mukaan
    käsimatkatavaroihin huomioiden toki sitä koskevat määräykset.

    Pelastautumisvalmius ja -pakkaus

    Matkailija tekee tietoisen valinnan lähtiessään reissuun. Vaikka olisikin hyvin valmistautunut ja varustautunut, niin mukaan mahtuu paljon tekijöitä, joihin ei pysty vaikuttamaan. Äärimmäisen hädän kohdatessa on hyvä osata tehdä jotain ja silloin olisi myös hyvä olla käytettävissä pelastautumistarvikkeita. Olen monesti miettinyt tilannetta, jossa olen maassa, jonka turvallisuustaso ei ole sama kuin kotimaassa. Toki täälläkin voi sattua ja tapahtua kaikenlaista, mutta todennäköisyys, että kohtaisin jotain dramattisempaa kasvaa paikoissa joissa väkiluku on moninkertainen suomalaisiin kohteisiin verrattuna. Samoin saattavat esimerkiksi paikalliset rakennus- ja muut määräykset erota meikäläisistä niin paljon, että riski onnettomuudelle on suurempi.

    Matkapalovaroitin
    Eräs kauhistuttavimpia tilanteita on tulipalo hotellissa siten että olet nalkissa huoneessasi, koska käytävässä palaa. Ainoa ulospääsytie on ikkuna. Silloin pitää tietää mitä tehdä ja missä järjestyksessä. Yleensäkin yllättävissä pelastautumis-tilanteissa pitäisi pyrkiä pitämään ajatukset koossa eikä antaa paniikin päästä valloilleen. Tuloksena on enemmän aikaa toimia ja lähes aina myös viisaampia päätöksiä.

    Pelastautumisesta on kirjoitettu paljon asiantuntevia oppaita ja alalla järjestetään myös luentoja tietotaidon lisäämiseksi. On hyvä hankkia perustietoa toimintatavoista ja -menetelmistä vaikka niitä ei koskaan joutuisikaan käyttämään. Jonkun mielestä se on ajan haaskausta, mutta mitäs teen tosiasialle että en voi tietää milloin tilanne osuu kohdalleni. Parasta siis olla jollain lailla valmistautunut. Se ei merkitse, että raahaan jokaisella matkalla mukanani kilojen painoista pelastautumispakkausta, vaan pikemmin että laitan automaattisesti merkille tärkeitä seikkoja ympäristöstäni, jotka voivat auttaa selviämään vaaratilanteissa. Tämä koskee myös mahdollisimman kevyellä pakaasilla matkustavaa.

    En ole missään mitassa alan asiantuntija, mutta kerron tässä kuitenkin varusteista, joita henkilökohtaiseen pelastautumispakkaukseeni kuuluisi. Se ei ole vielä valmis, vaikka varusteita olenkin pikku hiljaa hankkinut. Jokaisen varusteen kohdalla kerron miksi olen valinnut sen listalleni.

    Pelastautumispakkaukseni:
    • Kevytmuovinen kotelo. Varusteiden säilyttämiseen. Riittävän luotettava sulkemismekanismi, joka on avattavissa nopeasti. Kotelon paino suhteessa tilavuuteen ratkaisevaa.
    • Köyttä. Laskeutumiseen. Ohutta ja kevyttä, mutta samalla kestävää kiipeilyköyttä riittävästi (niin paljon kuin koteloon muiden varusteiden lisäksi mahtuu). Kyseinen köysi joustaa ja selviää äkillisistä nykäyksistä.
    • Matkapalohälytin. Savukeaskin kokoinen hengenturvaaja. Löysin omani Arlandan lentoaseman myymälästä. Sellainen löytyy myös Clas Ohlsonilta, tuotenumero 32-6067.
    • Pieni rulla ilmastointiteippiä. Oven ja karmin välisen raon tiivistämiseksi, jotta savua ei pääse huoneeseen ulkopuolelta. Käytännöllistä muissakin tilanteissa.
    • Otsalamppu. Jättää kummatkin kädet käyttöön tilanteessa jossa majapaikan sähköt eivät toimi. Kätevä muulloinkin.
    • Pienikokoinen veitsi. Apuun kun joudutaan tekemään hätäköyttä esimerkiksi lakanasta. Victorinoxin luottokorttityyppinen setti on oikein sopiva. Siitä löytyy veitsen lisäksi muun muassa pinsetit, sakset, led-valo ja hyvin toimiva kuulakärkikynä. Pelkän käsimatkatavaran valinnut joutuu unohtamaan tämän, sillä veitsi ei ole sallittu lentokoneen matkustamossa.
    • Pilli. Huomion herättämiseen. Riittävän kovaääninen.
    • Pieni ensiapupakkaus. Perustarvikkeita sisältävä pakkaus, josta löytää esim. laastaria kun kohteesta ostetut uudet kengät hiertävät.
    • Henkilökohtaista reseptilääkettä. Mikäli joudut käyttämään säännöllisesti jotain lääkettä voi olla hyväksi laittaa pakkaukseen hätätilanteen varalle  muutaman päivän annos pieneen rasiaan pakattuna. Muista vaihtaa säännöllisesti.
    • Taito solmia Prussik-solmu. Kätevä pelastautumissolmu tilanteessa jossa joutuu nousemaan köyttä pitkin ylöspäin.

    Mikäli kotelossa on tilaa, niin harkita voi seuraavaa:
    • Henkilöhälytin. Turvana silloin kun haluaa nauttia hyvästä yöunesta vaikka olosuhteet ovatkin puutteelliset. Toimii myös päällekarkaushälyttimenä. Laitteen tulisi sisältää ainakin ovitunnistin ja paniikkisalpa. Valitsemassani laitteessa on liiketunnistin, kello, herätyskello, pikkuruinen valaisin sekä paniikkisalpa. Laite päästää hälyttäessään 110 dB:n hälytysäänen, jonka uskon riittävän yöllä huoneeseeni tunkeutuvan karkoittamiseen.
    On hyvä miettiä oman pakkauksensa sisältö tarkkaan, koska ajatuksena on tehdä siitä riittävän kevyt ja pienikokoinen, että sen voisi ottaa mukaan vaikka jokaiselle reissulle.

    27.2.2011

    Matkatoimisto vs. Online


    Internetin voittokulku näkyy hyvin myös matkailubisneksessä. Kun aiemmin matkatoimiston värikkäästä esitteestä sai lähes kaiken tarvitsemansa tiedon ja matkan pystyi hankkimaan vain soitolla matkatoimistoon tai käymällä siellä, niin nyt netti pursuaa monenlaisia matkapalveluita. Osa niistä on toimistoverkon omaavien matkatoimistojen nettipalveluita, mutta mukana on myös vain pelkästään netissä toimivia yrityksiä.

    Voinko hoitaa matkustamiseen liittyvät asiat pelkästään netin ja sähköpostin välityksellä? Vastaus kysymykseen on selvä "Kyllä". Se on ollut mahdollista jo usean vuoden ajan. Itse olen hoitanut vuoden 2006 jälkeen kaikki matkustamiseen liittyvät varaukset ja maksut Internetin välityksellä. Vuoden 2006 Etelä-Afrikan matkaa koskien soitin yhden puhelun asioita hoitaneelle virkailijalle, muun hoituessa sähköisesti.

    Ei pelkästään asioiden hoitaminen suju netin kautta, vaan siellä on tarjolla lähes rajattomat määrät informaatiota ja matkakokemuksia, joita ei voi aliarvioida matkaa suunniteltaessa. Hyvinkin yksityiskohtaista tietoa on tarjolla mikäli vain onnistuu löytämään sitä tarjoavat sivustot. Ongelmana voikin olla Internetin hakukoneiden tehokas hyödyntäminen. Tuntuu turhauttavalta käydä läpi satoja esimerkiksi Googlen tarjoamia sivuja kun niiden määräää voisi rajoittaa hyvin kohdistetulla haulla, jolloin tarjolla olevat sivut vastaisivat paremmin sitä mitä ollaan etsimässä. Aikaisemmin mainitsemani Etelä-Afrikan matka onnistui hyvin osittain siksi että olimme hankkineet etukäteen paljon tietoa, jota oli helppo paikan päällä suodattaa ja hyödyntää se minkä tarvitsi.

    Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole kaltaisiani netti-informaation suurkuluttajia ja heille matkatoimistojen tarjoamat palvelut tulevat hyvään tarpeeseen. Asiaan voi vaikuttaa myös matkailukokemuksen määrä. Mitä enemmän reissaa, sitä luontevampaa on etsiä tietoa muualtakin kuin vain matkatoimistoista. En halua aliarvioida heitä, jotka käyttävät yksinomaan matkatoimistoista saatavia palveluita. Meillä jokaisella on omat syymme toimia niin kuin teemme. Käydessäni luontomatkalla Teneriffalla lopputalvesta 2010 oli lähes kaikki seuramatkat myyty loppuun, mutta löysin ratkaisun Internetistä ja pystyin tekemään matkani
    selvästi halvemmalla kuin mitä se olisi maksanut matkatoimiston kautta. Toki välilaskuton lento on aina nopein, mutta oma versioni oli alle kaksi tuntia pidempi sisältäen välilaskun Barcelonassa. Paluumatkalla yövyinkin sitten kaupungissa saaden tutustua minulle aiemmin tuntemattomaan kaupunkiin.

    Suomessa toimivista matkatoimistoista osa kuuluu kansainvälisiin ketjuihin ja silloin on ymmärrettävää, että ainoa maksukeino on luottokortti vaikka meikäläinen matkailija välillä kaipaisikin mahdollisuutta hoitaa maksun nettipankin tai miksei aidon pankkitiskinkin kautta. Nettiostamisen vaaroista on kirjoitettu paljon, sillä epärehellisiä sivuja on viljalti, mutta hyvämaineisten toimistojen sivujen kautta olen maksanut ongelmitta omat matkani. Teneriffan matkalla kokeilin hotellivarauksen tekoa kansainvälisen hotels.com -sivuston kautta. Yllätyin sen helppoudesta ja vielä enemmän paikan päällä kun sain yöpymiseni netissä ollutta hintaa halvemmalla johtuen käyttämästäni palvelusta. Luottokortin käyttäminen maksussa tuo myös mukanaan lisäturvallisuutta tilanteessa jossa matkatoimisto kaatuu maksun jälkeen, mutta ennen kuin on päässyt tekemään tilaamansa matkan. Tällaista tapahtuu onneksi harvoin.