Sain viime isänpäivänä lahjaksi kaksi pakkausta hyvin pieneen kokoon pakattua hygieniatuotetta. Saippuaa (paper soap) ja shampoota (paper shampoo) helppokäyttöisinä paperimaisina lehtinä. Talvilomani aluksi viime perjantaina hankin kaksi tuotetta lisää: body wash ja shaving paper. Kyseessä on vartavasten matkailijoita varten suunniteltu sarja tuotteita. Hankkimissani pakkauksissa on 30 lehteä tuotetta. Otetaan tarpeellinen määrä lehtiä käteen ja
kostutetaan lehdet hieroen niitä käsissä. Parranajoon tarkoitettuja lehtiä hierotaan toisen käden sormella toisen käden kämmenen muodostaessa kupin.
Tuotteiden kotelot sulkeutuvat hyvin ja ovat kooltaan niin pieniä ja kevyitä, että niitä kantaa mielellään mukanaan. Lisätietoa saat tuotteiden brittiläisiltä nettisivuilta. Suomessa niitä saa ainakin Heurekan myymälöistä Vantaalta ja Kampin keskuksesta. Jälkimmäisessä vaikuttaisi olevan myynnissä ainoastaan minulla nyt olevat neljä tuottetta, mutta sarjaan kuuluu myös pyykkipaperi ja antibakteerinen paperisaippua (Laundry Paper ja Anti-Bacterial Paper Soap).
Saippuaa olin jo ehtinyt koekäyttää aikaisemmin kasvojen ja käsien pesuun ja viikonlopun aikana kokeilin saippuan lisäksi muita tuotteita seuraavin tuloksin:
- Paper soap (vaaleanpunainen kotelo). Yksi lehti riittää kasvojen ja käsien pesuun kunhan huuhtelee kädet vasta hierottuaan hennon vaahdon kasvoihin ja käsiin ensin.
- Paper shampoo (punainen kotelo). Lyhyihin hiuksiini riitti kaksi lehteä ja tulos oli miellyttävän puhtaan tuntuinen.
- Body wash (vihreä kotelo). Käytin neljä lehteä, mutta vaahdon määrä ei ollut tarpeeksi riittävään pesuun.
- Shaving paper (sininen kotelo). Käytin kaksi lehteä ja sain aikaan hennon vaahdon, joka riitti kahden vuorokauden ikäisen parransängen ajoon poskilta mutta leuan ajamiseen tarvittiin jo lisää lehtiä.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0sLv0VdClwh0uu-DcBnG5ym7HXKxTETMy-G-EpLeOupEI5BB6DKfoFzw1nQK1bf4bn3guTm6fY1tWKM0sIVF2xNzlkpCxGZbT_xMQwTVmhLZLHymz2J7QI8j_JkHZxONsB_gulF1Y90-0/s200/Travel_FA.jpg)
Pakkauksessa on lentokoneen symboli, mutta haluan selvittää onko ompelutarvikepakkaus sallittu käsimatkatavaroissa siihen kuuluvien ompeluneulojen vuoksi. Neuloja ei mainita kiellettyjen tavaroiden listalla, mutta se ei merkitse, että ne olisivat sallittuja.
Pieniä tyhjiä pulloja löytää ainakin Etolan myymälöistä ellei kukaan tuttava satu olemaan Yves Rocherin asiakas. Heillä on pienikokoisia näytepulloja, jotka sopivat hyvin uusiotäytettäviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti