Lukiessani tänään uutisia Teneriffalta ja sen lähisaarilta tuli eteeni uutinen, joka vaikuttaa ekologiseltakin kannalta hyvin mielenkiintoiselta. El Hierron saari on käymisen arvoinen paikka rikkaan ja monipuolisen kasvillisuuden vuoksi. Sen lisäksi saari ei ole mikään massavaelluskohde, joten siellä kohtaa aitoa elämää eikä vain turisteja varten valjastettuja hotellikomplekseja. Saaressa on melko suuret vesivarannot, jotka ovat olleet tiedossa ainakin 1400-luvulta lähtien, sillä Kolumbus täytti siellä vesisäiliönsä ennen matkojaan Karibialle (vaikka luulikin tulleensa Intiaan).
Saaren noin 10 000 asukasta ovat viimeiset 30 vuotta eläneet dieselgeneraattorien tuottaman sähkön turvin. Uusi ajatus on rakentaa tuuligeneraattoreita tuottamaan sähköä saareen sekä myös pumppuasemalle joka pumppaisi vettä vuoren rinteen alaosan säiliöstä yläosan säiliöön josta vesi syöksyisi sitten turbiinien kautta alas tuottaen sähköä silloin kun tuulta ei olisi tarpeeksi. Normaaliolosuhteissa viisi kookasta tuulivoimalaa hoitaisi pääosan saaren sähköntarpeen tyydyttämisessä. Näin säästettäisiin yli 6000 tonnia dieselöljyä vuodessa. Viisaat ovat laskeneet että saari on vuoteen 2015 mennessä 100% omavarainen energiantuotannossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti