Miksi matkailemme? Mikä ajaa meitä toisiin paikkoihin ja maihin?
Ihminen on kautta aikojen ollut utelias ja halunnut kokea sekä oppia tietämään uutta. Normaali jokapäiväinen tekeminen ja oleminen ei ole rittänyt.
Muistan omasta lapsuudestani matkat maaseudulta lähikaupunkiin. Ne olivat huippuhetkiä...poislukien oksentamiset, sillä olin kovin herkkä voimaan pahoin linja-autossa. Kaupungissa oli kaikki suurta: paljon ihmisiä, autoja, enemmän mahdollisuuksia lähes kaikkeen. Jossain vaiheessa lähikaupunki ei enään riittänyt ja kuvaan astuivat matkat sukulaisten luo Tampereelle tai Helsinkiin. Koulu tarjosi aikanaan mahdollisuuden matkustamiseen kuoron tehdessä esiintymismatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillekin.
Koulun jälkeen rohkeutta oli kertynyt jo niin paljon, että uskalsin lähteä kesätöihin Yhdysvaltoihin. Selvittyäni sen kesän kokemuksista oli uskallukseni kasvanut kielitaidon kanssa entisestään samoin kuin luottamus siihen, että selviän uusissa ja oudoissakin olosuhteissa.
En ole ennen tätä tainnut miettiä kunnolla miksi pidän matkustamisesta. Uskon kuitenkin pohjimmaisen syyn olevan "pohjattoman" uteliaisuuteni. Minulle ei riitä arki sellaisena kuin se on vaan haluan siihen mausteita matkailun muodossa. Niistä muodostuu breikkejä, hetkiä akkujen lataamiseen, jotta jaksaa sitten taas puurtaa arjen toimissa. Yksi hyvin merkityksellinen asia kohdallani on luonnon monimuotoisuuteen ja kauneuteen tutustuminen. Ulkomaan matkoilla se korostuu nykyään enenevässä määrin, jopa niin että olen tehnyt etelänmatkan ihan vain luonnon tutkimista varten. Pois ei voi sulkea myöskään kulinaristisia kokemuksia, tutustumista paikalliseen ruokakulttuuriin matkailee sitten kotimaassa tai ulkomailla. Omien rajojensa hakeminen saattaa myös viedä pitkillekin matkoille, sillä vaikka Suomi tarjoaakin paljon koettavaa, niin on asioita joita täältä ei löydy tai sitten muualla olosuhteet tiettyihin harrastuksiin, usein exreme-sellaisiin ovat paremmat. Olen saanut esimerkiksi ensimmäisen kokemuksen laitesukellukseen Jordaniassa ja riippuliitoon USA:ssa.
Monia muitakin perusteltuja syitä matkailuun on, sillä jokainen meistä ponnistaa omista lähtökohdistaan. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät kaipaa nähdä uusia seutuja, toisenlaista kulttuuria ja muuta sellaista, heidän valintansa ollessa ihan yhtä kunnioitettavia kuin omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti