Nykypäivän matkailijalla voi olla mukanaan monenlaisia sähkölaitteita, joita haluaisi käyttää kohdemaassa: kännykän laturi lienee suosituin, muita voisivat olla kameran akkujen latauslaite, hiustenkuivaaja ja kenties sähköinen partakone. Asia olisi helppo jos kaikkialla maailmassa olisi samanlainen jännite, mutta kun tarjolla on ainakin 100, 110, 115, 120, 127, 220, 230 ja 240V vaihtojännitetteet niin ongelmia muodostuu ellei sähkölaite selviä monista jännitteistä.
Sähkölaite voidaan tehdä toimimaan esimerkiksi USA:ssa yleiselle 110V tai vastaavasti Euroopassa yleiselle 230V jännitteelle. Pienemmälle jännitteelle tehty laite saattaa vaurioitua kun se kytketään suurempaan jännitteeseen ja päinvastaisessa tapauksessa laite ei saa riittävästi sähköä jos jännite jääkin vain puoleen sen tarvitsemasta. Silloin esimerkiksi hiuistenkuivaaja ei lämpiä ja sen tuuletin ei puhalla tarpeeksi. Matkakäyttöön tehdyissä laitteissa voi olla jännitekytkin, joka pitää olla oikeassa asennossa, jotta laite toimisi kyseisessä sähköverkossa. Kytkin pitää laittaa oikeaan asentoon ennen laitteen päällekytkemistä tai pikemminkin jo ennen laitteen kytkemistä sähköverkkoon, sillä laitteen käyttökytkin saattaa olla päällä ja slloin laite voi vaurioitua välittömästi kun sen kytkee verkkoon.
Monet laturit kuitenkin selviävät automaattisesti kaikista normaalisti käytössä olevista jänniteistä 100-240V. Käytössä on ns. hakkuritekniikka, jossa vaihtosähköä käsitellään tietyllä tavalla niin, että lopputuloksena on esimeriksi 12 voltin tasasähköä käytetään laitetta sitten jenkeissä, Euroopassa tai vaikka Kaukoidässä.
Matkailijan ongelma ei rajoitu pelkästään erilaisiin jänniteisiin, vaan suurta päänvaivaa aiheuttavat erilaiset liitostekniikat. Kaikkialla ei käytä samanlaisia pistorasioita ja pistokkeita. Niitä on ainakin 13 erilaista. Yhden tyyppinen pistoke ei käy toisen tyyppiseen pistorasiaan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Apuun tulevat sovittimet eli adapterit. Niillä saadaan laite toimimaan poikkeavassakin pistorasiassa. Sovittimia löytää tavarataloista, sähkötarvikemyymälöistä ja muunmuassa monilta mannertenvälisiltä lennoilta. Ne voivat olla joko yksittäisiä tai sitten kokonaisuuksia, joissa oikeat liittimet valitaan ja lukitaan käyttöön tietyllä tavalla. Sovittimia voi myös ketjuttaa kuten jouduin tekemään Etelä-Afrikassa ennenkuin ehdin hankkimaan sopivan.
Kolmaskin tekijä aikaansaa päänvaivaa matkailijalle, eli vaihtosähkön taajuus. Yhdysvalloissa se on 60Hz kun Euroopassa arvo on 50Hz. Laturien ja yksinkertaisten sähkölaitteiden ollessa kyseessä taajuus ei ole ongelma, mutta joissakin laitteissa digitaalinen kello saattaa olla ajoitettu vaihtosähkön taajuuteen, jolloin laite joko edistää tai jätättää toisen tyyppisessä verkossa.
Internet on tehnyt helpoksi tämänkin asian. Löytyy sivustoja, joilla esitellään eri maissa käytössä olevat järjestelmät kuvallisesti. Ellet löydä kotimaasta sovitinta kohdemaasi järjestelmään, niin paikan päältä niitä todennäköisesti löytyy helposti, mutta mikään ei estä kysymästä joltakin toiselta matkailijalta, josko hänellä sattuisi sellainen olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti