25.2.2011

Minimalisti vai kaikkeen varautunut?


Luin joitakin vuosia sitten Hufvudstadsbladetista maailmaa matkailevasta nuoresta miehestä, joka oli minimoinut kapsäkkinsä painon, muunmuassa ottamalla mukaan mm. vain kolme sukkaa. En ihan ymmärtänyt hänen ajatuksenjuoksuaan että jalassa olevista sukista vain toinen on puhdas...tai sitten syy ei ollutkaan tuo. Ainakin, jos yhteen tulee reikä voi sen korvata varasukalla. Maailmanmatkaaja oli miettinyt pitkään omia valintojaan ja päätynyt vain kevyeen käsimatkatavaraan, mikä sinänsä tuo paljon hyvää mukanaan kun ei tarvitse lentomatkojen jälkeen odotella matkatavarahihnalla vaan voi porhaltaa suoraan tervehtimään tulli- ja muita maahantuloviranomaisia.

Matkailija itse valitsee mitä ottaa mukaansa omien tarpeittensa johdosta. Lentomatkalle USA:han saa ottaa mukaansa kaksi 32kg:n matkalaukkua ruumaan lastattaviksi, mutta eipä ole riemu reissata sellaisen lastin kanssa. Hiki tulee melkein jo ajattelusta. Toisaalta onko järkevää minimoida äärimmäisyyksiin asti matkatavaransa. Kevyesti matkaava voi huoletta ajatella ottavansa mukaan hieman kuluneempia vaatteita, jotka voi käytön jälkeen heittää pois ja ostaa
tilalle uudet, etenkin jos matkaa maissa missä lämpötila ei edellytä toppatakia ja pitkiä alushousuja sun muuta rekvisiittaa.

Joitakin itsestäänselvyyksiä on tai ainakin pitäisi olla, nimittäin hyvät kengät. Tässä pätee sama sääntö kuin erävaelluksellekin, että uudet kengät pitää "kävellä sisään". Näin voi vähentää mukaan otettavien laastarien määrää eikä kärsi helposti puhkeavista ja sitten tulehtuvista rakoista. Ei väliä onko kengät kevyet sandaalit, pikkukengät tai jopa juhlakengät, niin jalkojen hyvinvointiin kannattaa panostaa kun miettii mitä ottaa mukaan. Näin ollen pieni pullo jotain jalkoja rauhoittavaa voidetta tai balsamia puolustaa paikkaansa matkatavaroissa.

En lue itseäni kuuluvaksi kumpaankaan otsikon ryhmistä, vaikka olenkin taipuvainen tuon minimalistisen pakkaamisen suuntaan - en kuitenkaan jokaisella matkallani. Talvilomani alkoi tänään ja istun tällä hetkellä pikajunassa matkalla Pohjanmaalle. Mukanani on niin lämpöisiä vaatteita kuin vähän hienompaakin vaatetusta kirkossa käyntiä varten. Minimalisti minussa hankki tänään kuitenkin todella käytännölliseltä tuntuvia hygieniatarvikkeita, joita tulen esittelemään myöhemmin samalla kun kerron omia kokemuksiani niiden käytöstä.

Alussa mainitsemallani maailmanmatkaajalla oli kuitenkin ainakin yksi kovin hyödyllinen tavara mukana. Hän oli jostain hankkinut palan sileää ohuehkoa (muutaman millimetrin paksua) kumimattoa, josta oli leikannut pyöreän levyn mukaansa. Mihin tarkoitukseen? No, lavuaarin korkiksi tietysti. Monissa majapaikoissa lienee joskus ollut korkit altaissa, mutta ne ovat kadonneet, varastettu, tai muuten vaan kuluneet hävitettävään kuntoon. Helpottaa kummasti kun pystyy sulkemaan viemärin omalla tulpalla ja laskemaan altaaseen runsaammin vettä. Silloin on vaikka sen sukka- tai alushousupyykin hoitaminen paljon helpompaa. Pikkupyykin voi kivasti pestä Y3-pesujauheella, jota saa pienissä annospusseissa ja joita on helppo ottaa reissuun mukaan. Kun ne vielä pakkaa parin sisäkkäisen minigrip-pussin sisään joiden suut ovat vastakkain, niin pesuaine ei löydy matkalaukun pohjalta.

Turvallisuus on käsitteenä niin vaikeaselkoinen, että sivuan sitä tässä vain pintapuolisesti, koska se mikä yhdelle on normaalia arkea voi toiselle olla hiuksia nostattavaa kauhutilannetta. Matkadokumenttien ja valuutan turvallinen säilytys on kuitenkin tähdellistä, sillä ilman niitä helppokin reissu kääntyy äkkiä painajaismaiseksi. Pieni kovaääninen henkilöhälytin voi olla tarpeen joissakin tilanteissa, mutta suurin osa meistä matkusta ilman sellaista ja hyvällä
menestyksellä. Monissa matkailua käsittelevissä kirjoissa ja luennoissa tulee esille yksi tekijä, se niin sanottu maalaisjärki. Jos valitsee olla menemättä kaikkein hankalimpiin paikkoihin eikä juo itseään änkyräkänniin, niin normaalilla matkailijalla on harvoin mitään suurempaa pelättävää.

1 kommentti:

  1. Nyt on valitettavasti niin huonosti, että Y3 pesuaineen valmistus on lopetettu, joten matkailija joutuu korvaamaan sen jollakin toisella tuotteella. Itsellä sattuu olemaan vielä vanhan varaston loppuja jäljellä, joten Etelä-Koreaan oli helppo pakata ne mukaan eikä tarvinnut alkaa pohtimaan miten toteuttaa pesuaineen mukaanoton. Paperinohuiden pesuainelehtien teho riittää vain vähän likaiseen pikkupyykkiin. Vähänkään tiukempi lika ei sillä irtoa.

    VastaaPoista