15.11.2015

Pendolino lähijunana

Vaasasta Seinäjoelle klo 15:20 lähtevää taajamajunaa H 450 ajetaan tänään Pendolino-kalustolla. Moinen oli yllätys, kun aiemmin tämä henkilöjuna on ollut iäkkäämpää sarjaa oleva juna, jonka vaunuissa ei muunmuassa ole lainkaan langatonta verkkoa eikä junaan pysty ostamaan paikkalippua. En pistä lainkaan vastaan tällaista palvelua, joka  laittaa pikkuruisen sulan VR:n hattuun, johon ei minulta ole juuri sulkia herunut. :)

15.8.2015

Matkapäiväkirjan kirjoittamiseen apua

"I WAS HERE a travel journal for the curious minded"
Chronicle Books, ISBN 978-0-8118-7770-1

Kirja-arvostelu

Pidätkö matkapäiväkirjaa, mutta koet sen päivittäisen kirjoittamisen hankalaksi kun et keksi uusia ideoita? Ei hätää, Chronicle Books'illa on tarjota apua englanninkielisen päiväkirjarungon muodossa.

I WAS HERE - päiväkirja on raikas tuulahdus täynnä ideoita - välillä hulluilta tuntuviakin, joita seuraamalla matkapäiväkirjan kirjoittaminen ei ole tylsää puuhaa ... jo pelkkä kirjaan tutustuminen kirvoittaa hymyn huulille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi ajatus mennä jollekin nähtävyydelle sen suljemisajan jälkeen tai jäädä tietoisesti sen ulkopuolelle ja havainnoida elämää sekä tapahtumia, joista nähtävyyteen tutustuvat jäävät paitsi? Melko kontroversaalinen tapa kerätä matkakokemuksia :)

Kirja opastaa myös keskustelemaan paikallisten kanssa eri asioista ja jopa tekemään erilaisia kyselyjä tai pyytämään heitä osallistumaan päiväkirjasi täyttämiseen karttapiirroksin ja monin muin tavoin. Toki ihan kaikkea ei voi eikä tule kysyä kulttuureissa joissa ne ovat joko tabuja tai muuten vain off limits.

Erinomaisena ideana pidän kirjassa olevaa osaa, jossa on kenkä-, vaatekoko- ja mittojen vertailutaukoita sekä aukeamaa aikavyöhykkeistä. Noista tiedoista saattaa olla joskus uskomattoman paljon hyötyä. Ei kirja pursua pelkästään uusia ideoita, vaan joitakin vanhoja juttuja on viety uudelle tasolle ja näin ne muodostuvat hyvinkin mielenkiintoisiksi. Lisäksi sieltä löytää tyhjiä sivuja aivan omien muistiinpanojen ja havaintojen kirjaamiseen.

Yksi ongelma kirjassa on...se täyttyy helposti yhdellä matkalla ja siksi suosittelenkin useamman kirjan ostamista kerralla. Oma kappaleeni oli viimeinen erään kirjakaupan muuttoloppuunmyynnissä täällä Helsingissä, mutta uskon tuon ISBN-numeron avulla kykeneväni hankkimaan niitä lisää.

19.6.2015

Lentomatkaajan housut

Hyvään matkantekoon kuuluu, että pukeudutaan sopiviin vaatteisiin, jotka istuvat mutta eivät purista ja tekevät lentomatkan aikaisen liikkumisen helpoksi ja mukavaksi. Lisäksi on fiksua jos samalla kykenee varautumaan kohteen lämpötiloihin. Tätä silmällä pitäen hankin kevyet katkolahjehousut.

Housujen hintahaitari on valtaisa, mutta niin on myös valmistusmateriaalikin paksuista kankaista ohuisiin kesähousukankaisiin. Omani ostin maalaismarkkinoilta ja sain mielestäni kilpailukykyiseen hintaan toimivat housut jotka ovat sopivan väljät, mutta samalla istuvat hyvin ja ovat mitä mahtavimmat jopa trooppisiin olosuhteisiin. Pitkänä housut sopivat hyvin lentokoneiden monesti vilpoisiin matkustamoihin, mutta lyhyinä shortseina toimivat hiostavissakin lämpötiloissa.

7.6.2015

Kesälomamatkaa junalla

VR:n asiakasohjelma Veturin jäsenenä olen taas matkalla junalla. Itseasiassa tämä postaus tuleekin juuri IC-junasta 58 Pohjanmaalta Helsinkiin. Sain sähköpostiin tiedon alehintaisista lipuista ja juuri käyttämälleni välille löytyi sitten hyvin mukavan hintainen lippu sekä meno- että paluumatkalle. Säästän näin lomakustannuksissa noin 100€ mikä näinä maamme talouden huonoina vuosina on merkittävää.

Junamatkustamisessa on omat hyvät puolensa ja jos vielä reitti ja aikataulu sopii, niin se on ehdottomasti yksi rennoimmista tavoista siirtyä paikasta toiseen. Vaihtoehtojakin löytyy omalla suihkulla varustettuun makuuhyttiin asti, joten mikäs tässä on reissatessa.

25.4.2015

Apua hiekkakärpäsen puremiin yms.

Riippuu paljon ihmisestä itsestään kuinka hän kokee hyönteisten puremat ja pistokset sekä miten iho reagoi niihin. Itse kuulun siihen ryhmään, jota ei hyttyset ym. pörräävät hyönteiset paljoa haittaa, mutta on ihmisiä jotka tarvitsevat lääkityksen selvitäkseen puremista.

Aasiassa on paljon upeita hiekkarantoja joilla voisi vaellella päiväkaupalla elleivät ne samalla olisi purevien hiekkakärpästen tai muiden itikoiden valtaamia.

Mitä avuksi puremaan ja onko puremat estettävissä? Nettiä selatessa tulee esille useammassakin artikkelissa että monikin tuote auttaa etteivät puremat ja pistokset kutia paljon. Oikeanlainen vaatetus auttaa, samoin kuin hakeutuminen tuulisille paikoille, sillä hyöteiset ovat hentoja eivätkä viihdy tuulisissa paikoissa.

Vauva- ja muut öljyt tuntuvat auttavan jos öljyä sivelee iholle ennen ulos menoa. Öljy muodostaa kerroksen jossa hyönteiset eivät viihdy. Huono puoli niissä vaan on, että hikoilu ja muu ihon kostuminen heikentää öljyn tehoa ja sitä pitää muistaa laittaa lisää säännöllisesti.

Tässä yksi Google-haku, jolla voi etsiä asiasta kirjoitettuja juttuja ja kokemuksia:

12.4.2015

Alehintaista matkustusta kotimaassa

Kotimaanmatkailussa ovat voimassa samat lainalaisuudet kuin missä tahansa muualla maailmassa. Harvemmin liikennöidyillä reiteillä matkustuksen hinta on korkeampaa kuin reiteillä missä liikennöitsijä tietää lähes poikkeuksetta saavansa riittävästi natkustajia ja siten voi tarjota halvempia hintoja. 

Henkilöauto on varteenotettava liikkumismuoto kunhan vain kustannukset saadaan pysymään alhaisina täyttämällä auto ja jakamalla kustannukset. Kohteet,  joissa ei ole lainkaan julkista liikennettä on saavutettavissa henkilöautolla tai taksilla.
 
Siirtymiseen pidempiä matkoja on sitten tarjolla useita vaihtoehtoja kilpailemaan henkilöautoilun kanssa. Lentoliikenne on kilpailukykyinen pitkillä matkoilla etenkin halpalentoyhtiöiden hinnoilla. Junia säännöllisesti käyttävänä olen ilahtunut VR:n asiakkuusohjelmasta Veturi. Sen jäsenenä saa hankittua junalippuja halvemmalla kun on valmis matkustamaan vähemmän suosittuina aikoina. Linja-autoliikennettä tuli muutama vuosi sitten sekoittamaan Onnibus-niminen liikennöitsijä tarjoten uskomattoman halpoja matkoja. Tuo kannattaa pitää mielessä kun suunnittelee pidempää yhtäjaksoista matkaa.

Laivaliikenne on nykyään keskittynyt pääosin Suomen ja naapurimaiden väliseen liikenteeseen Ahvenanmaan matkoja lukuunottamatta. Saaristossa se on kuitenkin lähes ainoa tapa siirtyä saarelta toiselle, joten maantielauttojen olemassaolo kannattaa pitää mielessä jos matka suuntautuu siihen suuntaan.

Internet on avannut mahdollisuuden sekä hyvään tiedonhankintaan ja aikataulujen tutkimiseen kuin myös monissa tapauksissa lippujen hankintaan ennakkoon. Lisäksi erikoistarjouksista saa nopeimmin tiedon juuri liitymällä asiakasohjelmaan ja tilaamalla tiedotteet tarjouksista sähköpostiin.

20.3.2015

Aurinkorannikolla pilvistä

Espanjan aurinkorannikko on tunnettu nimensä mukaisista päivistä, mutta nyt on täällä Málagassa pilvistä ja sateistakin...aina välillä. Eilen oli kuitenkin auringonpaistetta ja 20 astetta lämpöä, joten tänään voikin hyvin kiertää museoita jos vaikka vettä tulisi taivaalta pidempään.

Museoita täällä riittää vähän jokaiseen makuun taiteesta paikallisiin tapoihin. Mainita pitää mm. paikkakunnan oman pojan Pablo Picasson nimeä kantava museo, MIMMA - interaktiivinen musiikkimuseo sekä mm. TripAdvisorin suosituin museo Málagassa, Lasi- ja kristallimuseo.

Tänään olisi myös päivä jolloin pitäisi auringonpimennyksen myös näkyä täällä. .. edellyttäen että olisi aurinkoista, joten sen seuraaminen taitaa jäädä seuraavaan kertaan jossain päin tätä maapalloa.

7.3.2015

El Caminito del Rey - rohkean matkailijan kohde

Málagan lähiseudut tarjoavat pelkäämättömälle vaeltajalle unohtumattoman kohteen: vuorenrinteeseen 100m korkeuteen rakennetun maksimissaan 1m levyisen ja noin 3km pitkän reitin. Kyseinen kulkuväylä on alunperin melko iäkäs ja vuonna 2000 tapahtuneiden onnettomuuksien jälkeen se suljettiin koska sille suunniteltiin korjaustoimia. Toimien rahoituksessa oli kuitenkin hankaluuksia ja reitti pysyi suljettuna pitkään. Lopulta rahaa löytyi ja korjaus alkoi vuonna 2014 alpinistien toimesta. Tämän vuoden alussa kyseinen reitti avattiin sitten kunnostettuna ja huomattavasti turvallisempana, joten siihen suuntaan vain jos korkeat paikat eivät aiheuta liiallista huonovointisuutta.

Lisätietoja löytää täältä http://www.caminitodelrey.org/

1.3.2015

Talvilomasuunnitelmia

Suomen talvi on ollut poikkeava. Elämme maaliskuun alkua ja lumesta ei ole juuri jälkeäkään...ainakaan täällä Helsingin Laajasalossa, jossa asun. Tänään parkkipaikalla katselin ympärilleni enkä voinut nähdä lunta missään. Minulla on muistissa maaliskuun alkupäivät Keski-Suomessa Laukaalla yhdellä partioleirillä noin 10 vuotta sitten. Siellä aamulämpö oli -38 °C ja siitäkin selvittiin.

Kun ajattelee plussalla olevia lämpötiloja, niin silloin voisi kyseenalaistaa suunnitelmamme lähteä Espanjan Aurinkorannikolle viettämään hyvin ansaittua lomaa. Etenkin kun Málaga on tullut tutuksi jo kahdella aikaisemmalla käynnillä. Siellä on kuitenkin sen verran paljon nähtävää, että kyllä sinne voi hyvinkin tehdä vielä ainakin yhden matkan ... mahdollisesti useammankin.

Tällä matkalla tulemme majoittumaan kolmannen kerran samaan yhden tähden loistavaan hotelliin, jonka löysimme ensimmäisellä reissulla. Hotel Trebol ei ylpeile pitkällä listalla palveluita, mutta kaikki tarpeellinen löytyy: puhtaat hyväkuntoiset huoneet, rauhallinen mutta silti keskeinen sijainti, henkilöstö paikalla 24h ... siinä ihan tarpeeksi miksi menemme tälläkin kertaa samaan hotelliin. Kun kuitenkin olemme suurimman osan ajasta kaupungilla niin emme tarvitse palvelijaa oven taakse täyttämään vähäisintäkin toivettamme. Samalla tulee harjoitettua hieman espanjaa koska ainakin aiemmilla kerroilla olemme havainneet henkilökunnan kielitaidon kovinkin kirjavaksi. Henkilökohtaisesti olen vain iloinen että paikka on aito eikä puleerattu puhdas turistipaikka.

Tutustuessa eri hotellivieraiden lausuntoihin hotellista, niin havaitsee meidän ihmisten arvostavan eri asioita. Joku tekijä joka risoo yhtä on toiselle juuri se miksi henkilö palaa uudestaan samaan hotelliin. Pidän itseäni jossain määrin seikkailunhaluisena, joten Trebol sopii minulle kuin nakutettu. En matkustele työkseni, mutta kokemusta silti riittää ja siten on tullut kartutettua omistamiani matkailutarvikkeita ja koen selviäväni monista vastaantulevista haasteista. Lisäksi haluan testata omaa tasoani ja siksi tällainen yhden tähden kohde on mitä soveltuvin.

Málaga on kuuluisa 360:stä aurinkoisesta päivästä vuodessa, Picasso-museosta, uskonnollisista paraateista etenkin juuri ennen pääsiäistä, puistoista sekä paljosta muustakin. Etäisyys Marbellaan tai Gibraltarille tuo mahdollisuuksia päivänkakkaramatkailuun. Toisessa suunnassa ovat muunmuassa Nerjan luolat. Golfaajia alue hemmottelee monella hyvätasoisella kentällä. Ihan kelpo kohde siis :)

8.2.2015

Sunnuntaiaamun viettoa lentokentällä

Helsinki-Vantaa on verrattain rauhallinen näin sunnuntaiaamusta. Seuraan neljän eläkeikää lähestyvän miehen puuhia heidän tehdessään lähtöselvitystä automaatilla. Kyseessä lienee hiihtomatka koska kaikilla on suksipussi mukana. Kustannuksia säästääkseen he laittavat kaikki hiihtovälineet yhteen pussiin sekä järjestävät paikanvaihdot niin että istuvat vierekkäin.

Suuri mielenkiinnon kohde minulla on kuitenkin sisällä terminaalissa olevat kolme varpusta. Täällä niillä ei ole kylmä ja ne ilostuttavat kiireisiä matkalaisia...jos heistä kukaan tajuaa että lintujen viserrys ei tule mistään tehostekaiuttimesta vaan elävistä linnuista. Kovin vaikuttavat ihmiset olevan matkansa lumoissa että linnut jäävät havaitsematta.

30.1.2015

Linkin päivitys

Havaitsin, että etusivulla oleva linkkini "Electricity Around the World" osoitti nyttemmin toimimattomaksi tulleelle sivustolle. Eihän sellaisesta iloitse kukaan. Netistä löytyy jopa vieläkin parempi sivusto eri maissa tavattavien pistorasioiden ja -tulppien selvittämiseen, niinpä tuo linkki osoittaa nyt sitten tuolle sivustolle.

18.1.2015

Matkailumessut takanapäin

Matka 2015-messut tarjosivat jotain uutta, mutta pääosin tarjonta oli viimevuotisen tasoa. Egypti tarjosi osastollaan oman säväyksensä, mutta toivomani Etelä-Korea loisti poissaolollaan. Kaakkois-Aasia oli hyvin edustettuna mukavan kokoisille osastoilla samoin kuin Viro, Turkki ja Espanja. Mieleeni jäi myös lisääntynyt tarjonta asunnoista ulkomailla. Thaimaa lienee satsanut ammattilaispäivään sillä ainakin sunnuntaina osasto loisti lähes tyhjyyttään.
Kotimaan puolella oli VR:ää ja Vantaan kaupunkia lukuunottamatta kaikki kynnelle kykenevät paikalla. Mikään osasto ei omasta mielestäni erottunut massasta niin edukseen että muistaisin sen näin muutama tunti messujen päätyttyä.
Matkailumessut tarvitsisivat jotain uutta herättämään mielenkiintoa. Mikä tuollainen viisastenkivi sitten mahtaisi olla...sitä sopii miettiä. Näin Internetin esiinmarssin aikoina messut silti puoltavat paikkaansa.

11.1.2015

Pieni reititin matkailijalle

Viime vuoden loppupuolella löysin kaupasta monella tapaa mukavan laitteen. Sille luvataan viisi eri toimintoa
  1. Router - WLAN reititin, jakaa Ethernet-porttiin tuodun yhteyden usealle käyttäjälle.
  2. Access Point - Lähiverkon jakaminen langattomasti käyttäjille.
  3. Universal Repeater - Mahdollista liittää osaksi olemassa olevaa langatonta verkkoa, jolloin kuuluvuusaluetta saadaan laajennettua.
  4. Ethernet Adapter - LAN-liitännällä varustetuut laitteet esim. digiboxit, tulostimet tai pelikonsolit voidaan kytkeä verkkoon WLAN:n kautta.
  5. Hotspot - Mikä tahansa WLAN laite voidaan yhdistää ASUS WL-330N:n kautta verkkoon.   

Itseäni kiinnosti erityisesti kohta yksi, sillä monessa hotellissa WiFi-yhteys jää joko aulaan tai muihin yleisiin tiloihin ja huoneeseen tulee nettikaapeli. Silloin ainoastaan älypuhelinta ja/tai tablettia mukanaan kuljettava matkailija jää joko roaming-hintojen armoille tai joutuu viestittelemään muualta kuin hotellihuoneestaan. Reppumatkaaja lienee sisäistänyt nämä vaihtoehdot, mutta tällä hyvin pienikokoisella laitteella pääsee nettiin huoneen Ethernet-liittimen kautta. Lisäksi se käyttää virransyöttöön mikro-USB -liitintä, joten riittää yhden virtalähteen mukana kuljettaminen, sillä uusimmat puhelimet käyttävää samaa menetelmää.

Myyntipakkauksessa on laitten lisäksi virtalähde, USB=>mikro-USB sekä RJ45 (eli Ethernet)-kaapeli.

Netistä löytyy kokemuksia vastaavan laitteen käytöstä ja siellä mainitaan, että käyttömoodin muuttaminen sekoittaa laitteen ja että sille pitää tehdä resetointi, jotta sen saa taas toimimaan. Jos kuitenkin tekee asetukset ensimmäisen vaihtoehdon mukaan eikä mene muuttamaan niitä kesken reissua, niin uskoisin sillä selvittävän hyvinkin pitkään ilman, että tarvitsee kytkeä läppäriä kiinni laitteeseen. Ainakin oma kokemukseni on ollut tähän mennessä pelkästään positiivinen.