13.1.2013

Apua jet lagiin

Moni säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti pitkiä lentomatkoja tekevä lienee kironnut sekavaa olotilaansa saavuttuaan kohteeseen. Nukkumisesta ei tahdo tulla mitään kun kroppa on väärässä ajassa ja kun ei saa nukutuksi niin se tuo mukanaan muitakin oireita: mm. päänsärkyä ja keskittymiskyvyn puutetta.

Aikaeroväsymys eli jet lag vaikuttaa eri lailla eri ihmisiin. Siinä missä yksi kärsii lähes viikon saattaa toinen selvitä reilussa vuorokaudessa. Lentosuunta vaikuttaa myös väsymyksen voimakkuuteen.

On ollut jo pidempään tiedossa, että altistuminen valolle ja pimeydelle vaikuttaa siihen kuinka tunnemme aikaeroväsymyksen. Tämä ei liene ainoa asia, mutta sen huomioiminen saattaa tuoda helpotusta jet lagiin.

Netti on pullollaan erilaisia sivustoja, jotka antavat vihjeitä mitä tehdä joko ennen matkaa, sen aikana tai kohteeseen saavuttua. Yksi kokeilunarvoisista sivuista on Jet Lag Rooster, jonka apu perustuu juuri mainittuun valolle ja pimeydelle altistamiseen. Sivusto laskee sinulle ohjeen kunhan ensin annat seuraavat tiedot:
  • Lähtökenttä, -päivä ja -aika
  • Tulokenttä, -päivä ja -aika
  • Normaalin nukkuma-aikasi
  • Haluatko apua ennen matkaa, sen aikana vaiko vasta kohteessa
Näiden tietojen perusteella sinulle lasketaan henkilökohtainen kalenteri, jota noudattamalla pitäisi jet lagin helpottua. Kokeilin syöttää sivulle Helsingin ja Kota Kinabalun ja sivusto ymmärsi ne välittömästi. Ainoa, mikä voi vaatia pientä ajatustyötä on kellonaikojen syöttäminen 12 tunnin järjestelmässä. Kalenterin voi joko lähettää itselle sähköpostilla tai vaihtoehtoisesti tulostaa mukaan. Lisäksi sivulla on yksinkertaisia apukeinoja matkan helpottamiseen, kuten mm. että lennolla kannattaa keskittyä juomaan vettä ja syödä hedelmiä sekä että veden käyttäminen sisäisesti ja ulkoisesti välittömästi kohteessa on järkevää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti