Kadonnut matkalaukku aiheuttaa aina päänvaivaa ja usein myös ylimääräistä puuhaa. Pitää jättää katoamisilmoitus, kuulostella josko matkalaukku olisi jo saapunut ja mahdollisesti järjestää sen nouto ellei sitä toimiteta yhtiön puolesta kotiin tai hotelliin.
Lentomatkailussa matkalaukut saavat yksilöllisen tunnisteen kahvaan kiinnitettävän jäljitysnauhan muodossa. Tämän nauhan tietoja, monesti viivakoodin muodossa, käytetään ohjaamaan laukku oikeaan koneeseen ja sitämyöten oikealle lentokentälle. Kaikessa matkailussa tällaisia tunnisteita ei käytetä ja silloin matkatavaran katoaminen hankalampi selvittää.
Nykyään on mahdollista kiinnittää matkatavaroihin Okoban-tunnistekilpi, jonka koodin avulla selviää yhteys tavaran omistajaan. Järjestelmä on ilmainen käyttää, mutta UID-tunnisteen hankkiminen maksaa muutamia euroja. Homma toimii siten, että ensin luodaan käyttäjätunnus järjestelmään yhteystietoineen, jonka jälkeen syötetään haluttu määrä tunnisteita. Järjestelmään voi myös tallentaa tilapäisen osoitteen ja näin saada matkatavara saapumaan kohteeseen. Löydettäessä Okoban-tunnisteen kantavan tavaran löytäjä syöttää koodin ja löytötiedot järjestelmään, joka tiedottaa siitä omistajalle sähköpostilla ja halutessa myös tekstiviestillä. Sitten vain otetaan yhteyttä löytäjään ja tavara löytää omistajalleen.
Okoban-tunnistintuotteita on myynnissä lentoasemilla ja mm. Clas Ohlsonilla, jonka katalogista bongasin tämän matkailijalle hyödyllisen tarvikkeen. Sen verran kätevänä pidän kyseistä järjestelmää, että hankin ensimmäisen oman matkatavaratunnistimen menneellä viikolla (kuva on juuri siitä yksilöstä).
Lentomatkailussa matkalaukut saavat yksilöllisen tunnisteen kahvaan kiinnitettävän jäljitysnauhan muodossa. Tämän nauhan tietoja, monesti viivakoodin muodossa, käytetään ohjaamaan laukku oikeaan koneeseen ja sitämyöten oikealle lentokentälle. Kaikessa matkailussa tällaisia tunnisteita ei käytetä ja silloin matkatavaran katoaminen hankalampi selvittää.
Okoban-tunnistintuotteita on myynnissä lentoasemilla ja mm. Clas Ohlsonilla, jonka katalogista bongasin tämän matkailijalle hyödyllisen tarvikkeen. Sen verran kätevänä pidän kyseistä järjestelmää, että hankin ensimmäisen oman matkatavaratunnistimen menneellä viikolla (kuva on juuri siitä yksilöstä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti