Käyttäessäni tänään junaa tuli mieleeni, että miten toimisin ulkomailla junalla matkustaessani. Eri maiden rataverkon ja junakaluston tila poikkeaa meikäläisestä ja siksi lienee paikallaan miettiä perusasioita, joille henkilökohtaisesti laitan painoa.
1. Aika. Varaisin aikaa kaikkeen mikä liittyy junamatkustukseen, sillä jo pelkkä oikean myyntitiskin löytäminen asemalla saattaa olla joissain paikoissa vaikeaa.
2. Ennakko-odotukset. Koska jokaisessa maassa toimitaan sille maalle ominaisella tavalla en odota saavani välttämättä samantasoista palvelua mitä saan täällä Suomessa. Tämä ei tarkoita, että muualla toimittaisiin huonommin. Jokaisesta toimintatavasta kykenee löytämään hyvää kun asennoituu oikein.
3. Turvallisuus ja ennakointi. Tästä voisi höpistä pitkäänkin, mutta tässä otan esille seikan, joka saattaa joskus osoittautua merkitykselliseksi, nimittäin että yrittäisin saada paikan keskeltä junaa. Mikäli jostain syystä tapahtuisi onnettomuus, niin junan keskellä on suurempi mahdollisuus selvitä tilanteesta vähemmin vammoin tai kenties vammoitta.
4. Positiiviset yllätykset. Annan tilanteille ja tapahtumille mahdollisuuden näyttää minulle jotain uutta, kaunista, puhuttelevaa ja poikkeavaa. Kun liikkuu avoimin mielin niin pystyy nauttimaan uudesta ja oudostakin. Rohkeutta siinä vaaditaan, mutta lopputuloksena on sitten monesti jotain sellaista josta olisi jäänyt paitsi toisenlaisella asennoitumisella.