21.4.2014

VR-junaverkosta

Helsingin ja Pohjanmaan välillä epäsäännöllisesti junalla matkaavana ole tutustunut junan langattomaan verkkoon usein. Ihan omakohtaisin havainnoin voin kertoa, että verkko toimii silloin kun ei ole matkustamisen huippukausi ja juna tupaten täynnä sekä junan sijainti on hyvällä 4G/3G -alueella.

Tampereelta pohjoiseen ei junasta pääse verkkoon kuin satunnaisesti suurimpien asemien kohdalla. Olenkin yhä useammin oman mobiililaajakaistan takana kuten nytkin kun junaverkko lienee tukossa pääsiäisen paluuliikenteen vuoksi.

Kun tämän tietää niin ei pahoita mieltään ja tekstari toimii nyt pääosin koko matkan ajan. :)

20.4.2014

VR:n Duetto-vaunut

Pitkäperjantain junamatkallani sain ensimmäistä kertaa tutustua VR:n uuteen Duetto-vaunuun, kaksikerrosvaunuun, jonka alakerta on ravintola ja yläkerta uusin ajatuksin sisustettu matkustamo. Mukavan poikkeava järjestely verrattuna aikaisempiin ravintolavaunuihin.

18.4.2014

Finnair lieventänee elektronisten laitteiden rajoituksia

Keskiviikosta 16.4.2014 alkaen on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan mahdollista käyttää kannettavia elektroniikkalaitteita lennon kaikissa vaiheissa mikäli ne on kytketty lentotilaan. Kannettavia elektroniikkalaitteita ovat muun muassa älypuhelimet, taulutietokoneet ja e-kirjojen lukulaitteet. Niihin ei kuitenkaan lasketa kannettavia tietokoneita, jotka on edelleen sammutettava nousun ja laskun aikana.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto lievensi jonkin aikaa sitten määräyksiään elektroniikkalaitteiden käytöstä ja ne otetaan aikanaan käyttöön myös meillä Suomessa. Finnair tulee varmasti informoimaan asiasta kun he ovat käsitelleet asian.