Finnairin syksyn kaukomatkoista löytyy miellyttävän hintaisia matkoja mm. Etelä-Koreaan, Intiaan, Kiinaan ja USA:han.
Myyntiaika päättyy 3.7. ja kohteilla on on eri matkustusaikoja, pääosan ollessa ennen ja jälkeen vuodenvaihteen.
Tästä Finskin sivuille.
Niin yleiseen kuin henkilökohtaiseen matkailuun liittyvien kysymysten, ideoiden ja ajatusten pureskelublogi. Tavoite on myös esitellä erilaisia matkailua helpottavia tuotteita.
26.6.2012
15.6.2012
Avoimia langattomia verkkoja Helsingissä
Moni ajatteleva matkailija suunnittelee pitävänsä yhteyttä kotiväkeen, ystäviin tai muuten vain satunnaisiin tuttaviin eri puolilta löytyvien avointen langattomien verkkojen kautta.
Mikä olisikaan mukavampaa kuin vieraassa (tai vaikkapa sitten tutussa) miljöössä istahtaa jonkin kahvilan tai ruokapaikan pöydän ääreen ja samalla kun nauttii hyvin ansaittua annosta lähettää viesti helposti ja luotettavasti. Helsinki vaikuttaa kuitenkin olevan melkoinen takapajula keskitetyn avoimen verkon suhteen. Toki kaikille avoimia nettiyhteyspaikkoja löytyy, mutta saattaa joskus olla työn takana löytää sellainen. Ennenkuin suunnitteilla oleva verkko laajenee, niin avuksi tulee kaupungin ylläpitämä Hot-Spot -kartta eri instanssien ylläpitämistä verkoista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)