Suomalaisen Kirjakerhon viimeisimmässä jäsenlehdessä on mainos tuotteesta, joka alkoi kiinnostamaan. Tuote on rannekukkaro, joka kuvassa näyttää juuri niin pieneltä ja kätevältä kuin sen voi kuvitella olevan. Kyseistä tuotetta ei ollut myynnissä nettisivujen kautta, joten en voi linkata tuotetta tälle sivulle.
Matkailijan kannalta rannekukkaro kuulostaa erittäin järkevältä hankinnalta. Moni tuskailee kuinka kuljettaa päiväksi varaamansa rahamäärä helposti mukanaan ilman riskiä sen katoamisesta, sillä lompakko takataskussa ja usein myös olkalaukku on ikäänkuin kutsukortti taitaville taskuvarkaille. Ranteessa raha kulkee ongelmitta ja on kaiken aikaa kontrollin alaisena. Toki on ymmärrettävää, että mitään suurta setelinippua rannekukkaroon ei mahdu, joten maissa, jossa valuutta on sen arvoista, että seteleitä tulee kahmalokaupalla takaisin jokaisesta ostoksesta lienee parempi käyttää jotain toista turvallista menetelmää.
Mikäli käytät hotellihuoneen tallelokeroa, niin rannekukkaro voisi olla hyvä paikka kuljettaa lokeron avainta päivisin. Aktiivisen liikkujan voisi kuvitella laittavan setelit esimerkiksi tiiviisti suljettavaan minigrip-pussiin jolloin rannekukkaroa voisi käyttää vaikka melonnan tai koskenlaskun yhteydessä, jossa on riski ajoittaisen kastumiseen.
Ihan harkinnan arvoinen tuote siis. Kannattaa pitää silmät auki muulloinkin, jos vaikka yllättäen kohtaisi mitä järkevimmän varusteen.